Erä- ja otteluvoitto avasi tien finaaliin
- SB Naantali teki toisessa erässä muutaman vastaiskun, mutta Erän maalivahti torjui tiukat tilanteet. Saara Mäki (11) veivasi kotijoukkueen avausmaalin ja raatoi hyökkäyksen laidalla.
Salibandy. SB Naantalin A-tytöt kellistivät hallitsevan Suomen mestarin Tapanilan Erän toisessakin välieräottelussa maalein 3–2. Hermostuneen tiukassa väännössä kotijoukkueen Juliette Kempin viimeisen minuutin voittomaali vei Aurinkokaupungin tytöt mestaruuskamppailuun Nurmijärveläistä SB Pro:ta vastaan.
Maijamäen liikuntahallissa oli lauantaina odottava tunnelma. Vaikka runsaslukuinen yleisö kannusti omiaan, kuului katsomosta sydämentykytyksiä ja pidätettyjä henkäyksiä pelin hermostuneisuusasteesta johtuen. SB:n tytöt lähtivät pitämään palloa, mutta pallollinen peli ei onnistunut niin hyvin kuin edellistä vastustajaa NST:tä vastaan. Tapanilan Erä pelasi hyvin, teki töitä, juoksi ja karvasi, mutta se ei riittänyt kylmähermoista ja taitavaa kotijoukkuetta vastaan.Avausmaalin teki ensimmäisen erän lopussa Naantalin ikiraataja Saara Mäki. Peli ei auennut kummaltakaan joukkueelta kunnolla kahden ensimmäisen erän aikana. Vasta kolmannen erän alkuun tullut Erän tasoitus laittoi vähän vipinää pelaajien punttiin. Toki toisessakin erässä pelattiin sujuvaa bandya, varsinkin Erän rynnistys kotijoukkueen maalilla oli kova. Ottelun parhaana palkittu Naantalin veskari Jutta Huuhtanen piti kuitenkin maalinsa koskemattomana yli 40 minuuttia hienoilla pelastuksillaan. SB Naantali sai muutaman nopean vastaiskupaikan, muttei pystynyt lisäämään johtoaan.Vasta kolmas erä tarjosi yleisölle enemmän liikettä, säpinää ja tositunteita. Vieraiden tasoitettua eivät kuitenkaan emäntien päät painuneet, vaan erän puolessa välissä Liisi Muurinen takoi 2–1-johdon, jonka valitettavasti Erä kuittasi nopeassa tahdissa tasoihin.– Tuntui, että peli alkoi vasta kun vastustaja teki ensimmäisen maalin. En ollut tyytyväinen pelaajien pallolliseen peliin, vaikka voitto tulikin. Passiivista, tunnusti Naantalin valmentaja Toni Järveläinen. Aivan ottelun lopussa kotijoukkue otti ensimmäisen kerran pallon kunnolla lapaansa, ja kehitteli nopean karvausmaalin 3–2-voittoon. Alina Leppänen nappasi keskialueella pallon vastustajalta, teki tilaa ja syötti Juliette Kempille, jonka nopea veto yllätti vastustajan veskarin täysin. Erä ei pystynyt vajaassa minuutissa enää kokoamaan rivejään voittotaisteluun.



