Salibandynaisten kausi käynnistyy
- SB Naantalin naisten joukkue tähtää alkavalla kaudella pelkästään salibandyn naisten I-divariin. Kuva viime kauden A-tyttöjen finaaleista.
Salibandyn naisten ykkösdivisioonaan eli Suomen toiseksi korkeimmalle sarjatasolle täksi kaudeksi noussut SB Naantali aloittaa reikäpallon lataamisen maalia kohti tosimielessä sunnuntaina.
Cupin pelejä joukkue on tahkonnut jo pitkin syksyä selvittäen itsensä 16 parhaan joukkoon nuoresta pelaajistosta huolimatta. Joukkueen runko koostuu koostuu suurimmaksi osaksi omista kasvateista, jotka kymmenen kautta sitten aloittivat salibandyn E-tytöissä. Täksi kaudeksi tehtiin kaksi täsmähankintaa, sillä Wirmosta siirtyi sarjaporrasta ylemmäksi Mari Korhonen ja naapuriseurasta satojen ykkösdivaripelien kokemuksen omaava Petra Pölkki.Joukkuetta valmentaa toista kautta kokenut kehäkettu, ammattivalmentajatutkinnon suorittanut ja miesten liigassakin valmentanut Toni Järveläinen. Saavutukset cupissa ilahduttavat valmentajaa, vaikka Järveläisen mielestä tärkeintä on sarjan alkaessa tuijottaa enemmän pelitasoon kuin tuloksiin.Yleisöä paikalle toivotaan vähintään sen verran, mitä viime keväänä kävi kannustamassa A-tyttöjä mestaruushopealle. Järveläinen lupaa yleisölle hyökkäävää salibandya ainakin pelikirjan mukaan. Riittääkö se vaikkapa sarjanousuun ensi keväänä, jää myöhemmin nähtäväksi.– Liiganousua ei voi asettaa viralliseksi tavoitteeksi, koska ollaan nousijajoukkue. Voihan siitä hissukseen kuiskutella. Meillä on yksi selkeä tavoite, ja se on pelata hemmetin hienoa ja viihdyttävää salibandya. Nyt kun paljon jauhetaan pelikirjoista, niin meillä se on kirjoitettu 100 sivua paksuksi ja siitä 90 sivua koskee hyökkäämistä. Olen sitä mieltä, että yleisöä pitää kosia ja yleisölle pitää pelata. Se on ainoa tapa luoda sitä lajikulttuuria, Järveläinen puhisee hyökkäyspelin puolesta.– Ollaan tyttöjen kanssa sinut sen kanssa, että voidaan peleissä ottaa omiin muutama häkki sillä, että hyökätään rohkeasti. Mun tehtävä on sitten varmistaa se, että siinä on joku järki.SB Naantali–Classic II, Maijamäen liikuntahalli, su 4.10. kello 15.30.

