Ylänurkan munkit maistuvat
- Olkapäävaivasta kärsivä VG:n kapteeni Ville Aaltonen koemaistoi kahvila Ylänurkan hyväksi kehutut munkit.
Tuoreita, suussa sulavia munkkeja tarjoilee kahvio Ylänurkassa Katariina Kiviranta. Noora Vennamo on juuri asetellut uunista tulleet munkkirinkilät tarjolle kahvion ovista sisään kiiruhtavan yleisön iloksi.
Koko VG:n jääkiekon Suomi-sarjan erätauon ajan kiemurteleva jono saa iloista palvelua hymyileviltä tytöiltä.
– Hienosti on kahvio otettu vastaan Naantalissa. Kävijöitä on riittänyt myös pelien ulkopuolella, iloitsee kahvion VG:ltä vuokranneen Muumimaailman toimitusjohtaja Tomi Lohikoski.
Puolivalmiiden munkkien paistamisen lisäksi kahviossa täytetään esimerkiksi sämpylät itse menekin mukaan. Listalla on myös panineja, jotka lämmitetään haluttaessa.
– Myydyimmät tuotteet ovat kuitenkin juomat. Kahvia, kaakaota ja kylmiä juomia kuluu eniten, Lohikoski on ehtinyt jo inventoida.
Kaukaa peleihin ja kisoihin matkustavat joukkueet voivat halutessaan tilata vaikka ruokailun kahvioon, sillä siellä on mahdollisuus valmistaa laatikkoruokia tilauksesta.
– Aluksi kahvio on auki iltaisin ja viikonloppuisin, mutta aukioloaikoja voidaan tarpeen mukaan lisätä tapahtumien palvelemiseksi, Lohikoski lupaa Aurinkoareenan Ylänurkan lukeutuvan Suomen esteettisempien jäähallikahviloiden joukkoon.


