Urheilu

Päivitetty 2.3. 11:02, julkaistu 1.3. 16:58

Torjunta, torjunta, torjunta

Kimmo Kutinlahti pääsi tulettamaan onnistumisia ainakin 14 kertaa Sampoa vastaan. Hieno sadas liigaottelu Loimun keskipelaajalta.


Loimu kampesi Kalevalan päivän aattona Sammon toimintakyvyttömäksi lentopallon SM-liigassa hienolla esityksellä erin 3-1. Päivän paremmuudesta ei ollut epäselvyyttä, vaikka erätaistot tiukkoja olivatkin. Toki Sampo teki paljon omia virheitä, mutta voi täysin rehellisesti sanoa, että Loimu pakotti Sammon noihin virheisiin.

– Joukkueen hyvä taisteluilme välittyi katsomoon ja se, että löytyi monta onnistujaa, monen vuoden kokemuksen katsojana omaava muusikko Oksanen luonnehti peliä Loimun parhaaksi ainakin tällä kaudella.

Kimmo Kutinlahti näytti keskipelaamisen mallia hallitsevalle Suomen mestarille varsinkin ensimmäisessä erässä, mutta koko pelin varmasti hyökännyt ja torjunut Kutinlahti nautti selvästi sadannesta liigapelistään. 14 tehopistettä ilman virheitä keskipelaajalta olisi ehkä voinut olla jo palkitsemisen arvoinen suoritus.

Tärkeisiin paikkoihin tulleet totaalitorjunnat saivat miehen tuulettamaan villisti kotiyleisön edessä, minkä Kerttulan väki palkitsi myös hyvin kannustuksin.

Ossi Rumpusen tappoiskuja ei myöskään voi väheksyä, samoin mies kantoi jälleen vastuuta vastaanotossa kiitettävin prosentein. Ikitaistelija Ossi ei luovuttanut taistelussa vastustajan Ilkka Sammelvuota vastaan, vaan peittosi samaa paikkaa pelanneen kollegansa kuus-nolla lauantaina. Jos Super-Ossi jatkaa samanlaista pelivirettä koko kevään, vastustajien pistesaalis voi jäädä aika köyhäksi ainakin Kerttulan kotipyhäköstä.

– Tänään oli helppo pelata, koska vastaanotto toimi, kehui Rumpunen pelikavereitaan.

Tosin hän itse nosti myös varmasti, joten eiköhän kehut kuuluneet myös hänelle itselleen.

Henri Rajalan suoritukset puolustuksessa ja vastaanotossa olivat satumaisen kiitettävällä tasolla Sampoa vastaan. Itsevarmasti syöttöjä nostellut libero ei myöntänyt, että Aki Riihimäen tai Sammelvuon syötöt olisivat olleet pahoja nostettavia.

– Ainahan leijat ovat vaikeita, mutta ei nuo tänään kovin kummoisilta vaikuttaneet, ”Heke” tylytti vastustajan syöttöjä.

– Puolustuksessa oli helppo nostaa palloja, sillä torjunta oli kohdallaan, joten ei tarvinut kuin seistä oikeassa paikassa pallon alla, Heke kehui torjunnan onnistumista.

Torjuntapeli olikin iloista, 16 torjuntaa Sampoa vastaan näyttää, että Loimu on oppinut lukemaan peliä tai sitten taustatyö oli tehty huolella.

Loimun syöttötaktiikka taas onnistui Sampoa vastaan täydellisesti, Sammelvuo oli loimulaisten pommituksen kohteena, ja jäikin nostoissaan luokattomaan 33 prosenttiin.

– Muut joukkueet ovat syöttäneet muille kuin Sammelvuolle, me otimme riskin syöttää hänelle ja onnistuimme siinä, Limun valmentaja Kai Stenius myhäili selvästi onnellisena makeasta voitosta.

Steniuksen taktiikka oli muutenkin täydellinen lauantaina. Kolmannessa erässä Sampo oli kirinyt Loimun 8–2 johdon 15–16 ohitukseksi, jolloin Ronald Jimenez pääsi hetkeksi huilaamaan ja nuori Eemeli Kouki kävi nostamassa Loimun peliin mukaan. 19–21 tilanteessa Stenius vaihtoi vielä Elmeri Kryssin torjumaan erävoiton Loimulle, joka kiitti luottamuksesta ja torjui kolmesti pallon tylysti vastustajan varpaille ja erävoiton Loimulle.

Koko peli päättyi Simo-Pekka Ollin odottamattomaan peippiin neljännessä erässä. Simppa oli muutenkin loistavalla pelipäällä ruokkiessaan tasaisesti hyökkääjiä ja löytäen kerrankin ne kuumimmat pelaajat joka hetkeen.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kirkonsalmessa runsaasti sinilevää

    UUTISET 29.7. 16:37 50

  2. Määttästen putsari toimii erinomaisesti

    UUTISET 29.7. 11:03 40

  3. Uimaranta syrjii liikuntarajoitteista

    URHEILU 29.7. 14:15 40

  4. Olli Porthan soittaa Sallista

    KULTTUURI 29.7. 16:07 20

  5. Vadelma kypsyy vauhdilla

    UUTISET 28.7. 11:05 00

  6. Frisbeegolfrata nousee Maskuun apinanraivolla

    URHEILU 29.7. 17:23 40

  7. Meidän kulmilla: Merirosvoja ja tikkupullaa

    UUTISET 26.7. 13:19 60

  8. Omistajan vastuu ulottuu tontin ulkopuolelle

    UUTISET 26.7. 14:11 80

  9. Varkaat veivät pyöriä

    UUTISET 29.7. 11:00 20

  10. Orava, Beckham ja Victoria voittoon

    UUTISET 28.7. 12:59 120

  1. Ei koiria uimarannoille

    UUTISET 14.7. 09:42 461

  2. Määttästen putsari toimii erinomaisesti

    UUTISET 29.7. 11:03 40

  3. Omistajan vastuu ulottuu tontin ulkopuolelle

    UUTISET 26.7. 14:11 80

  4. Orava, Beckham ja Victoria voittoon

    UUTISET 28.7. 12:59 120

  5. Lompakkovaras iski taukotilassa

    UUTISET 28.7. 10:47 70

  6. Meidän kulmilla: Merirosvoja ja tikkupullaa

    UUTISET 26.7. 13:19 60

  7. Moni pelkää ukkosta

    UUTISET 26.7. 14:59 90

  8. Uimaranta syrjii liikuntarajoitteista

    URHEILU 29.7. 14:15 40

  9. Kirkonsalmessa runsaasti sinilevää

    UUTISET 29.7. 16:37 50

  10. Frisbeegolfrata nousee Maskuun apinanraivolla

    URHEILU 29.7. 17:23 40

  1. Ei koiria uimarannoille

    UUTISET 14.7. 09:42 461

  2. Nipa jaksaa tunnelmoida

    KULTTUURI 26.7. 17:48 131

  3. Orava, Beckham ja Victoria voittoon

    UUTISET 28.7. 12:59 120

  4. Tekstiviestiä seurasi peräänajo

    UUTISET 27.7. 14:59 103

  5. Moni pelkää ukkosta

    UUTISET 26.7. 14:59 90

  6. Leffakaravaani pyrähti Ihalaan

    UUTISET 22.7. 18:45 111

  7. Juho Vainio lähtee partioleirin valokuvaajaksi

    UUTISET 23.7. 14:28 91

  8. Yli 200 Metson työntekijää Raisioon

    UUTISET 12.7. 12:25 201

  9. Sydämeltään suomalainen käväisi Kultarannassa

    UUTISET 22.7. 13:05 100

  10. Omistajan vastuu ulottuu tontin ulkopuolelle

    UUTISET 26.7. 14:11 80

  1. Telakan kriisi räjähtää ympäryskuntiinkin

    UUTISET 30.6. 21:38 481

  2. Seurue ryösti miehen Raisiossa

    UUTISET 15.7. 09:44 483

  3. Ei koiria uimarannoille

    UUTISET 14.7. 09:42 461

  4. Tuulta vangitsemassa

    UUTISET 5.7. 15:10 461

  5. Raisio suitsii keskustan mopoilua

    UUTISET 16.6. 15:55 771

  6. Loimun sopimusriita meni oikeuteen

    URHEILU 3.5. 16:34 4491

  7. Ostavia turhan vähän

    UUTISET 15.7. 11:33 452

  8. Luvatta ruohonleikkurilla

    UUTISET 28.6. 15:43 498

  9. Wanhat Pojat autotallista juhannustansseihin

    KULTTUURI 3.6. 10:31 824

  10. Yleisö hylkäsi Raisrockin

    KULTTUURI 7.6. 12:59 1723

  1. Ei koiria uimarannoille

    UUTISET 14.7. 09:42 46 1 11

  2. Sonnilauma valtaa Kailon

    SÄÄ JA YMPÄRISTÖ 20.5. 13:01 3 0 8

  3. Maija, tule takaisin!

    UUTISET 13.11. 12:49 68 0 8

  4. Värejä ja kuvioita seinään

    UUTISET 18.3. 12:36 35 0 8

  5. YIT haluaa rakentaa kauppakeskuksen Raisioon

    UUTISET 7.5. 16:30 21 1 7

  6. Uimaranta syrjii liikuntarajoitteista

    URHEILU 29.7. 14:15 4 0 6

  7. Wanhat Pojat autotallista juhannustansseihin

    KULTTUURI 3.6. 10:31 82 4 6

  8. Koululaiset kukittivat veteraanimuistomerkin

    UUTISET 27.4. 16:25 13 0 6

  9. Jysk ja Gigantti siirtyvät Länsi-Turusta Raisioon

    UUTISET 24.9. 13:49 116 0 6

  10. Varkaat veivät pyöriä

    UUTISET 29.7. 11:00 2 0 5

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Rannikkoseutu, Tornikatu 2, 21200 RAISIO    Vaihde: 010 665 5220   Fax: (02) 439 7137  |  Palaute  |  Mediakortti