VG-62 lopetti kautensa taistellen
- VG sijoittui viidenneksi kahdeksan joukkueen sarjassa. Pisteitä kertyi 18.
Oulun Kiekko-Laser voitti naantalilaiset kolme minuuttia ennen peliajan päättymistä tekemällään maalilla viime lauantaina. Voitto ei kuitenkaan tullut Suomi-sarjan voittaneelle ja Mestis-karsintaan etenevälle Laserille helpolla.
Vaikean alun jälkeen VG-62 sai pelinsä kulkemaan ja kiekkoa pantiin myös oululaisten maaliin.
– Maaleja tehtiin tyyliin sulle-mulle-sulle-osa kauppaan takaisin. Juuri kun olin alkanut mielessäni muodostaa nelikoita edessä olevaa jatkoaikaa varten, napautti Laser sen pelätyn voitto-osuman, VG:n valmentaja Ari Kylmänen mietti pelin jälkeen.
Valmentaja kiitteli koko joukkuetta hyvästä taistelusta kovaa vastustajaa vastaan.
– Pitkän tauon jälkeen maalin suulle tositoimiin päässyt Ossi Keskisarja taisteli etenkin alussa donquijotemaisesti Laser-myllyjä vastaan.
Heti seuraavana päivänä VG-62 matkasi Raaheen, jossa sillä oli kauden viimeinen peli Kiekko-Raahea vastaan. Valmentajan mukaan oli erittäin lähellä, ettei kausi päättynyt sunnuntaina umpisurkeasti.
– Kahdessa ensimmäisessä erässä oli taistelutappara onnistuttu piilottamaan syvälle jonnekin Raahen jäähallin perustuksiin. Onneksi ukoilta löytyi sen verran tahtoa, että viimeisessä erässä saatiin aikaiseksi ihan kelvollinen taistelu ja sitä kautta väännettiin lopussa tosissaan ottelun voitostakin.
Raahelaiset voittivat kuitenkin ottelun, mikä tiesi VG:lle viidettä sijaa kahdeksan joukkueen sarjassa. Pisteitä naantalilaiset keräsivät 18.
– Annan nuo faktat huomioiden joukkueen arvosanaksi 8. Jossain siellä tyydyttävän ja hyvän välimaastossa minusta taivallettiin tämän vuoden Suomi-sarja, Kylmänen arvioi.
Ensi kauden näkymät ovat valmentajan mukaan hyviä.
– Joukkue on hyvä sekoitus kokeneita pelijermuja ja vielä peliuransa esikoulussa kulkevia nuoria miehiä. Joukkueen kannalta sopii toivoa, että mahdollisimman moni haluaa jatkaa hokiäijän uraa Naantalissa.


