Suodatus korjaussarjaksi kehnovetiselle kaivolle
- Suolan saa vedestä poistetuksi käänteisosmoosilaitteella. Eero Ylikylän mukaan saaristossa yhä useammat ratkaisevat porakaivonsa suolaongelman sen avulla.
Suolaa, rautaa tai humusta kaivovedessä? Älä liikoja sure, rahalla siitä selviää.
– Mökkikaivoja piinaavat lähinnä rauta ja mangaani, humus, pH ja kovuus, tietää myynti-insinööri Eero Ylikylä raisiolaisesta vedenkäsittelyn asiantuntijayrityksestä Hoh Separtecistä.– Ongelmat on helppo laittaa pakettiin, hän väittää.Suolavesi.– Tänä päivänä tämä kiinnostaa eniten ihmisiä. Ennen ei ollut minkäänlaisia ratkaisuja, sanoo Ylikylä.Ratkaisu ovat käänteisosmoosilaitteet. Jopa merivedestä voi tehdä juomavettä, mutta kotitaloudella siinä tulee esteeksi hinta. Suolaa imevien kaivojensa pelastukseksi yhä useammat mökkiläiset hankkivat nyt näitä laitteita.– Nyt ne hinnat koko ajan tippuu, Ylikylä yllyttää. Hintaa tulee asennuksineen 5–10 000 euroa.Käänteisosmoosilaite pumppaa paineella vettä vasten kalvoa, joka päästää lävitseen vain hapen ja vetyionit. Kalvon toiselle puolelle jää myös suola eli natriumkloridi suodattuu. Vedestä tulee periaatteessa akkuvettä, mutta siihen lisätään mineraalit ja juomavesi on valmista.– Pienessä saaressa missä yhdestä kaivosta tulee suolapitoista vettä, todennäköisesti tulee toisestakin, Ylikylä selittää. Siksi voi olla kannattavampaa suoraa päätä hankkia suolanpoistolaite kuin tehdä uusi kaivo.Pienin Separtecin suolanpoistolaite tunnissa 100 litraa juomavettä.– Saariston monet kunnat kuten Föglö tai Houtskari ovat hankkineet laitteen, joka suoraan merivedestä tekee juomavettä, Ylitalo kertoo. Nämä ratkaisut maksavat jo enemmän.Rauta ja mangaani.Kun rautapitoisuus ylittää milligramman litrassa, vesi alkaa maistua pistävän metalliselta. Mangaani esiintyy tavallisesti yhdessä raudan kanssa mutta myös yksinään.Kummankaan enimmäispitoisuudesta juomavedessä ei Suomessa ole laatuvaatimuksia mutta suositukset kyllä. Käytännön haittoja rauta ja mangaani aiheuttavat: raudasta jää vessanpyttyyn ruskea raita, se värjää pyykit ja kaakelit ruskeiksi ja astianpesukoneessa astiat beesiksi.Mangaani jättää mustia, nokimaisia jälkiä pyykkiin.Eero Ylikylä vinkkaa kotikonstit näiden alkuaineiden havaitsemiseksi vedessä. Rautapitoinen vesi näyttää kaivosta otettuna kirkkaalta.– Ämpäriin vettä, antaa seistä yön yli. Jos aamulla on pohjalla ruskea, höllä sakka, vedessä on rautaa. Hapettunut rauta on saostunut pohjalle.Jos pinnalle on tullut öljymäinen kalvo, mangaania.Runsaalla 2 000 eurolla (alv mukaan lukien mutta ilman asennuskustannuksia) saa hankituksi automaattisen raudanpoistosuodattimen.Kalkki.– Kalkkipitoinen vesi on ns. kovaa vettä. Astianpesukoneissa juomalasit jäävät laikukkaiksi, suihkukaappien lasit likaantuvat valkoisiksi, kahvinkeitin tukkeentuu.Ylikylä selittää ratkaisuksi kalkkisuotimen eli ioninvaihtimen, joka ottaa pois kalsium- ja magnesiumionit ja ja lykkää tilalle kalsiumkloridia.Hintaa laitteella on 1 500 euroa. Laitteen suodatusmassa joudutaan vaihtamaan viiden vuoden välein.Humus.Jos kaivovedessä on humusta, sinne on päässyt valumaan pintavesiä.– Humus näkyy vedessä kellertävyytenä. Sen näkee suoraan, erehtymisen vaaraa ei ole, sanoo Ylikylä.– Ikävä juttu grogilasissa, hän naurahtaa. Haitta on esteettinen, ei terveydellinen, mutta vesi maistuu mullalta.Humussuodatin hankitaan yleensä yhdessä kalkinsuodattimen kanssa, ja tällaiselle laitteelle tulee hintaa runsaat 1 500 euroa.Happamuus.– Viimeisten 30 – 40 vuoden ajan meidän pohjavesien pH-arvot ovat olleet koko ajan laskussa. Kiitos lienee Ruhrin teollisuusalueen, sanoo Eero Ylikylä. Veden normaali pH-arvo on lukeman 7 tienoilla. Alle 7:ään pudottuaan vesi alkaa olla syövyttävää. Se syövyttää mm. kupariputkia.Ratkaisu on muutaman sadan euron arvoinen neutralointisuodatin, joka poistaa vedestä hiilihapon.Rikkivety.Terveyshaittoja mädäntyneen kananmunan hajuisesta vedestä ei ole, mutta kukaan ei halua sellaista juoda. Syynä on maaperän rikkivety.– Ihmiset eivät ole tietoisia, että sen rikkivedyn saa pois, sanoo Ylikylä, mutta kyllä sen saa.Rikkivedyn saa poistetuksi ilmastamalla. Itse laite ei tarvitse sähköä, vaan se toimii kaivopumpun paineella. Laite maksaa noin 850 euroa.Terveyshaitat.Terveydelle haitalliset radonin, fluorin, arseenin ja nitraatin saa nekin poistetuksi vedestä omilla suotimillaan.

