Uutiset

Päivitetty 16.6. 11:53, julkaistu 15.6. 14:58

Juha Turunen tunnusti Minna Nurmisen sieppauksen

Minna Nurmisen sieppauksesta epäilty Juha Turunen on ollut näkyvä hahmo Turussa. Nämä kuvat ovat otteita Turusen vaalivideosta vuoden 2008 kuntavaaleissa, jolloin hän pyrki valtuustoon SDP:n riveistä. Turunen omistaa osa


Minna Nurmisen sieppauksesta epäilty Juha Turunen tunnusti sieppauksen tiistaina aamupäivällä Helsingissä pidetyssä vangitsemisoikeudenkäynnissä. Turunen tunnusti syyllisyytensä panttivangin ottamiseen ja rahan kiristämiseen.

Turunen ei oikeudessa vastustanut vangitsemista ja myönsi vangitsemisen edellytykset. Tutkinnanjohtaja Juha Rautaheimon mukaan Turunen on myös osoittanut katumusta teosta kuulustelussa.

Rautaheimon mukaan poliisi ei usko, että sieppaukseen liittyy muita ihmisiä, mutta asiaa selvitetään edelleen.

Merimaskulaisten Jaakko ja Hanna (os. Herlin) Nurmisen tytär Minna Nurminen siepattiin kotoaan Helsingistä 27. toukokuuta. Yli kaksi viikkoa kestänyt draama päättyi lauantaiyönä, kun 26-vuotias Minna Nurminen vapautettiin metsäautotiellä Vahdolla.

Poliisin mukaan Nurmista pidettiin vangittuna yli kahden viikon ajan Turussa Pohjolan kaupunginosassa lähellä rautatieasemaa. Yksi kerrostalon huoneista oli rakennettu äänieristetyksi ja Nurmiselle tuotiin ruokaa päivittäin.

Sieppaaja vaati omaisilta suuria lunnaita. Nurmisen ja Herlinien suvun uskotaan eri lähteiden mukaan maksaneen poliisin kehotuksesta sieppaajalle 8–10 miljoonaa euroa, joka on kansainvälisestikin katsoen erittäin korkea lunnassumma. Poliisi ei ole vahvistanut summan suuruutta.

Sieppauksesta vangittu Juha Turunen on 44-vuotias turkulainen yritysjuristi. Hän oli ehdolla SDP:n riveissä kuntavaaleissa 2008. Turunen on työskennellyt viimeisen kymmenen vuoden aikana sekä yliopistolla että lakimiehenä. 1990-luvulla hän työskenteli kesävartijana Turun keskusvankilassa.

Turunen on myös yksi Turun Satakunnantiellä sijaitsevan aseita, vartiointialan tarvikkeita ja kamppailulajien varusteita myyvän SABE Oy:n omistajista. Kamppailulaji aikidossa Turusella on musta vyö.

Juha Turunen on ollut marraskuusta lähtien Turun Yrittäjien hallituksen jäsen. Maanantaina hän ilmoitti eroavansa hallituksesta.

Poliisin mukaan rikos oli hyvin ammattimaisesti suunniteltu ja toteutettu. Sieppaaja tai sieppaajat ovat saattaneet saada vaikutteita tekoonsa esimerkiksi Ruotsista Siba-kodinkoneketjun johtajan sieppauksesta.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kirkonsalmessa runsaasti sinilevää

    UUTISET 29.7. 16:37 50

  2. Määttästen putsari toimii erinomaisesti

    UUTISET 29.7. 11:03 40

  3. Uimaranta syrjii liikuntarajoitteista

    URHEILU 29.7. 14:15 40

  4. Olli Porthan soittaa Sallista

    KULTTUURI 29.7. 16:07 20

  5. Vadelma kypsyy vauhdilla

    UUTISET 28.7. 11:05 00

  6. Frisbeegolfrata nousee Maskuun apinanraivolla

    URHEILU 29.7. 17:23 40

  7. Meidän kulmilla: Merirosvoja ja tikkupullaa

    UUTISET 26.7. 13:19 60

  8. Omistajan vastuu ulottuu tontin ulkopuolelle

    UUTISET 26.7. 14:11 80

  9. Varkaat veivät pyöriä

    UUTISET 29.7. 11:00 20

  10. Orava, Beckham ja Victoria voittoon

    UUTISET 28.7. 12:59 120

  1. Ei koiria uimarannoille

    UUTISET 14.7. 09:42 461

  2. Määttästen putsari toimii erinomaisesti

    UUTISET 29.7. 11:03 40

  3. Omistajan vastuu ulottuu tontin ulkopuolelle

    UUTISET 26.7. 14:11 80

  4. Orava, Beckham ja Victoria voittoon

    UUTISET 28.7. 12:59 120

  5. Lompakkovaras iski taukotilassa

    UUTISET 28.7. 10:47 70

  6. Meidän kulmilla: Merirosvoja ja tikkupullaa

    UUTISET 26.7. 13:19 60

  7. Moni pelkää ukkosta

    UUTISET 26.7. 14:59 90

  8. Uimaranta syrjii liikuntarajoitteista

    URHEILU 29.7. 14:15 40

  9. Kirkonsalmessa runsaasti sinilevää

    UUTISET 29.7. 16:37 50

  10. Frisbeegolfrata nousee Maskuun apinanraivolla

    URHEILU 29.7. 17:23 40

  1. Ei koiria uimarannoille

    UUTISET 14.7. 09:42 461

  2. Nipa jaksaa tunnelmoida

    KULTTUURI 26.7. 17:48 131

  3. Orava, Beckham ja Victoria voittoon

    UUTISET 28.7. 12:59 120

  4. Tekstiviestiä seurasi peräänajo

    UUTISET 27.7. 14:59 103

  5. Moni pelkää ukkosta

    UUTISET 26.7. 14:59 90

  6. Leffakaravaani pyrähti Ihalaan

    UUTISET 22.7. 18:45 111

  7. Juho Vainio lähtee partioleirin valokuvaajaksi

    UUTISET 23.7. 14:28 91

  8. Yli 200 Metson työntekijää Raisioon

    UUTISET 12.7. 12:25 201

  9. Sydämeltään suomalainen käväisi Kultarannassa

    UUTISET 22.7. 13:05 100

  10. Omistajan vastuu ulottuu tontin ulkopuolelle

    UUTISET 26.7. 14:11 80

  1. Telakan kriisi räjähtää ympäryskuntiinkin

    UUTISET 30.6. 21:38 481

  2. Seurue ryösti miehen Raisiossa

    UUTISET 15.7. 09:44 483

  3. Ei koiria uimarannoille

    UUTISET 14.7. 09:42 461

  4. Tuulta vangitsemassa

    UUTISET 5.7. 15:10 461

  5. Raisio suitsii keskustan mopoilua

    UUTISET 16.6. 15:55 771

  6. Loimun sopimusriita meni oikeuteen

    URHEILU 3.5. 16:34 4491

  7. Ostavia turhan vähän

    UUTISET 15.7. 11:33 452

  8. Luvatta ruohonleikkurilla

    UUTISET 28.6. 15:43 498

  9. Wanhat Pojat autotallista juhannustansseihin

    KULTTUURI 3.6. 10:31 824

  10. Yleisö hylkäsi Raisrockin

    KULTTUURI 7.6. 12:59 1723

  1. Ei koiria uimarannoille

    UUTISET 14.7. 09:42 46 1 11

  2. Sonnilauma valtaa Kailon

    SÄÄ JA YMPÄRISTÖ 20.5. 13:01 3 0 8

  3. Maija, tule takaisin!

    UUTISET 13.11. 12:49 68 0 8

  4. Värejä ja kuvioita seinään

    UUTISET 18.3. 12:36 35 0 8

  5. YIT haluaa rakentaa kauppakeskuksen Raisioon

    UUTISET 7.5. 16:30 21 1 7

  6. Uimaranta syrjii liikuntarajoitteista

    URHEILU 29.7. 14:15 4 0 6

  7. Wanhat Pojat autotallista juhannustansseihin

    KULTTUURI 3.6. 10:31 82 4 6

  8. Koululaiset kukittivat veteraanimuistomerkin

    UUTISET 27.4. 16:25 13 0 6

  9. Jysk ja Gigantti siirtyvät Länsi-Turusta Raisioon

    UUTISET 24.9. 13:49 116 0 6

  10. Varkaat veivät pyöriä

    UUTISET 29.7. 11:00 2 0 5

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Rannikkoseutu, Tornikatu 2, 21200 RAISIO    Vaihde: 010 665 5220   Fax: (02) 439 7137  |  Palaute  |  Mediakortti