Uutiset

Päivitetty 26.1. 10:11, julkaistu 22.1. 14:37

Matkailu huolestui lomista


Naantalin Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Tarja Rautiainen vetoaa koulutuslautakuntaan, että se muuttaisi jo kertaalleen hyväksyttyjä koulujen loma-aikoja.

Naantalissa koulutyö käynnistyy monien Turun seudun kuntien tavoin elokuun 10. päivä.

Rautiaisen mukaan varhainen koulun alkamisajankohta heikentää paikkakuntalaisten peruskoululaisten ja lukiolaisten kesätyömahdollisuuksia. Hän pelkää, että muualta tulevat korkeakouluopiskelijat työllistyvät tulevana kesänä heitä paremmin.

– Naantali voisi olla edelläkävijä ja rohkeasti tehdä muista kunnista poikkeavan päätöksen ja siirtää koulujen alkamisajankohtaa reippaasti myöhemmäksi, Rautiainen esittää.

Koulutuslautakunta käsittelee kirjettä tällä viikolla.

Koulujen tavallista varhaisempaa aloitusta on perusteltu syksyn yo-kirjoituksiin valmistautumisella, pitkään toivelistalle olleella viikon syyslomalla, sekä peruskoulun ja lukion yhtenäisillä työajoilla Naantalissa ja Turun seudulla.

AVAINSANAT:

Keskustelua aiheesta:

Aloita keskustelu

LISÄÄ UUTISIA

  1. Juna törmäsi mopoon Ihalassa

    UUTISET 9.3. 16:31 60

  2. Laivat ovat taas ajoissa

    UUTISET 8.3. 18:01 60

  3. Jalavan ladut ilahduttavat

    UUTISET 5.3. 11:43 60

  4. Pitkä ja syvä kuoppa edessä

    UUTISET 8.3. 15:24 70

  5. Ongelmia omien kanssa

    UUTISET 8.3. 13:35 71

  6. Kasitie kovaan syyniin

    UUTISET 8.3. 15:16 60

  7. Nuottasilakkaa Rymättylässä

    UUTISET 6.3. 15:19 260

  8. Matti Schrey loikkaa kokoomuksesta kristillisdemokraatteihin

    UUTISET 5.3. 13:47 302

  9. Säiliöautonkuljettaja ryöstettiin Luolalassa

    UUTISET 5.3. 14:11 270

  10. Pakinaisissa odotellaan kyytiä

    UUTISET 4.3. 16:10 280

  1. Nuottasilakkaa Rymättylässä

    UUTISET 6.3. 15:19 260

  2. Pitkä ja syvä kuoppa edessä

    UUTISET 8.3. 15:24 70

  3. Ongelmia omien kanssa

    UUTISET 8.3. 13:35 71

  4. Lyömiselle kaivataan näkijöitä

    UUTISET 24.8. 16:33 10940

  5. Poliisi ratsasi ravintoloita

    UUTISET 1.2. 15:45 1990

  6. Rehtorit puolustavat leirikouluja

    UUTISET 5.2. 12:20 1600

  7. Naantali sai seuraparlamentin

    URHEILU 11.2. 14:43 1470

  8. Heini Lies saariston helmoilla

    KULTTUURI 24.2. 12:29 840

  9. Torjunta, torjunta, torjunta

    URHEILU 1.3. 16:58 490

  10. Raisio on seudun syvimmässä kuopassa

    UUTISET 4.3. 12:24 290

  1. Poliisi huolestui häiriöistä

    UUTISET 17.2. 15:16 1110

  2. Heini Lies saariston helmoilla

    KULTTUURI 24.2. 12:29 840

  3. Lyömiselle kaivataan näkijöitä

    UUTISET 24.8. 16:33 10940

  4. Tässä talkoilla tehty kylälehti

    KULTTUURI 26.2. 12:25 500

  5. Torjunta, torjunta, torjunta

    URHEILU 1.3. 16:58 490

  6. Matkailu huolestui lomista

    UUTISET 22.1. 14:37 2390

  7. Livonsaaren liitos sinetöitiin

    UUTISET 11.2. 18:04 1480

  8. Kaksi poikaa ampui muovikuulilla hiihtäjää

    UUTISET 10.2. 10:34 1560

  9. Auto vaurioitui lossilla

    UUTISET 4.2. 11:26 1820

  10. Pelti rytisi Raisiossa

    UUTISET 28.1. 12:37 2210

  1. Poliisi ratsasi ravintoloita

    UUTISET 1.2. 15:45 1990

  2. Auto vaurioitui lossilla

    UUTISET 4.2. 11:26 1820

  3. Matkailu huolestui lomista

    UUTISET 22.1. 14:37 2390

  4. Vuotava vesijohto korjattiin nopeasti

    UUTISET 22.1. 11:53 2380

  5. Hirvisaalis kasvoi

    UUTISET 26.1. 13:58 2210

  6. Pelti rytisi Raisiossa

    UUTISET 28.1. 12:37 2210

  7. Raision väkiluku kasvoi 39:llä

    UUTISET 28.1. 17:01 2210

  8. Raju ulosajo Raumantieltä

    UUTISET 25.1. 15:56 2380

  9. Rusakko säästyi kolarilta

    UUTISET 1.2. 15:33 1970

  10. Lyömiselle kaivataan näkijöitä

    UUTISET 24.8. 16:33 10940

  1. Juna törmäsi mopoon Ihalassa

    UUTISET 9.3. 16:31 6 0 27

  2. Venevalmistaja Terhi lomautti koko väen

    UUTISET 16.2. 15:54 16 0 7

  3. Mustalaisromantiikka valtaa alaa

    UUTISET 11.1. 12:10 85 0 7

  4. Jalavan ladut ilahduttavat

    UUTISET 5.3. 11:43 6 0 7

  5. Terveyskeskuksessa kosteusvaurio

    UUTISET 15.1. 23:17 62 0 7

  6. Ongelmia omien kanssa

    UUTISET 8.3. 13:35 7 1 7

  7. Poliisi huolestui häiriöistä

    UUTISET 17.2. 15:16 111 0 6

  8. Laivat ovat taas ajoissa

    UUTISET 8.3. 18:01 6 0 5

  9. Sunnuntait ahdistavat Myllyn pienyrityksiä

    UUTISET 24.2. 13:35 32 0 5

  10. Pitkä ja syvä kuoppa edessä

    UUTISET 8.3. 15:24 7 0 5

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Rannikkoseutu, Tornikatu 2, 21200 RAISIO    Vaihde: (02) 436 1600   Fax: (02) 436 1660  |  Palaute  |  Mediakortti