Uutiset

Päivitetty 5.2. 09:26, julkaistu 4.2. 13:07

Joka toinen on sikarokotettu

Kuva: Ossi Rajala
Ossi RajalaLähetä palautetta toimittajalle
Jorma Karhu (oik.) ja Markku Jokela hakivat torstaina rokotuksen. - Se on ilmainen eikä siitä haittaakaan ole. Toinen aalto voi olla tulossa, Karhu pohti ennen vuoroaan.


Ensin niitä piti jonottaa, sitten niitä ei saatu riittävästi ja nyt kun niitä on, ihmisten kiinnostus on lopahtanut.

Kyse on sikainfluenssarokotuksista, joiden suosio on kärsinyt valtakunnallisesti, mutta ei paikallisesti. Rannikkoseudulla ihmiset ovat käyneet piikillä terveysalan ammattilaisten mukaan kiitettävästi.

– Raision rokotusprosentti on nyt 40–50 prosentin vaiheilla. Torstaisin terveyskeskuksessa on käynyt noin 500 ihmistä. Raisiolaiset ovat hyvin valveutuneita, osastonhoitaja Mervi Mätikkömäki kertoo.

Noin joka toinen ihminen on nyt rokotettu Raisiossa, Naantalissa ja Maskussa. Erityisesti riskiryhmäläiset on saatu tehokkaasti rokotettua.

Kunnat pyrkivät tarjoamaan aikoja ainakin kerran viikossa iltaisin, jotta työssäkäyvät ehtivät käydä vastaanotolla. Lain mukaan rokotteen saa hakea myös työajalla.

– Työnantajan on sallittava rokotteen hankkiminen työajalla. Aikaa voi nipistää esimerkiksi aamulla tai iltapäivällä, Maskun terveyskeskuksen terveydenhoitaja Senni Kalliola vinkkaa.

Maskussa oli torstaihin mennessä rokotettu Kalliolan mukaan 49,3 prosenttia kuntalaisista.

Naantalissa lähes 10 000 kaupunkilaista on saanut rokotteen ja luku on kasvamassa.

– Kattavuus on hyvä. Eri ikäryhmistä on rokotettu 44–66 prosenttia. Kaupungin oma henkilökunta on vielä suurimmaksi osaksi rokottamatta kouluja ja päiväkoteja lukuun ottamatta, Naantalin terveyskeskuksen terveydenhoitaja Marjatta Viljanen kertoo.

Rokotuksia jatketaan maaliskuulle asti, joten suojan possunuhan toista aaltoa vastaan ehtii vielä hyvin käydä ottamassa.

AVAINSANAT: pandemia, sikaflunssa

Keskustelua aiheesta:

Aloita keskustelu

LISÄÄ UUTISIA

  1. Juna törmäsi mopoon Ihalassa

    UUTISET 9.3. 16:31 180

  2. Laivat ovat taas ajoissa

    UUTISET 8.3. 18:01 170

  3. Jalavan ladut ilahduttavat

    UUTISET 5.3. 11:43 180

  4. Pitkä ja syvä kuoppa edessä

    UUTISET 8.3. 15:24 180

  5. Ongelmia omien kanssa

    UUTISET 8.3. 13:35 181

  6. Kasitie kovaan syyniin

    UUTISET 8.3. 15:16 170

  7. Nuottasilakkaa Rymättylässä

    UUTISET 6.3. 15:19 410

  8. Matti Schrey loikkaa kokoomuksesta kristillisdemokraatteihin

    UUTISET 5.3. 13:47 412

  9. Säiliöautonkuljettaja ryöstettiin Luolalassa

    UUTISET 5.3. 14:11 380

  1. Suodatus korjaussarjaksi kehnovetiselle kaivolle

    UUTISET 23.4. 16:09 340

  2. Vaisaaren koulu ei jaa joulutodistuksia

    UUTISET 4.12. 12:35 790

  3. Yli 400 kesätyöpaikkaa jaossa

    UUTISET 1.3. 14:37 400

  4. Loimun Deivi ja Ronald pääsivät hiihtoladulle

    UUTISET 3.3. 14:38 420

  5. Pakinaisissa odotellaan kyytiä

    UUTISET 4.3. 16:10 400

  6. Nuottasilakkaa Rymättylässä

    UUTISET 6.3. 15:19 410

  7. Rehtorit puolustavat leirikouluja

    UUTISET 5.2. 12:20 1710

  8. Toista apteekkia ei tule

    UUTISET 17.2. 14:55 1200

  9. Turvakamera katosi

    UUTISET 15.2. 10:55 1380

  10. Laivat ovat taas ajoissa

    UUTISET 8.3. 18:01 170

  1. Heini Lies saariston helmoilla

    KULTTUURI 24.2. 12:29 950

  2. Loimun Deivi ja Ronald pääsivät hiihtoladulle

    UUTISET 3.3. 14:38 420

  3. Poliisi huolestui häiriöistä

    UUTISET 17.2. 15:16 1220

  4. Lyömiselle kaivataan näkijöitä

    UUTISET 24.8. 16:33 11050

  5. Poliisi ratsasi ravintoloita

    UUTISET 1.2. 15:45 2100

  6. Rehtorit puolustavat leirikouluja

    UUTISET 5.2. 12:20 1710

  7. Naantali sai seuraparlamentin

    URHEILU 11.2. 14:43 1580

  8. Lakko ei rampauta Naantalin satamaa

    UUTISET 4.3. 16:55 410

  9. Livonsaaren liitos sinetöitiin

    UUTISET 11.2. 18:04 1590

  10. Raju ulosajo Raumantieltä

    UUTISET 25.1. 15:56 2490

  1. Poliisi ratsasi ravintoloita

    UUTISET 1.2. 15:45 2100

  2. Auto vaurioitui lossilla

    UUTISET 4.2. 11:26 1930

  3. Matkailu huolestui lomista

    UUTISET 22.1. 14:37 2500

  4. Vuotava vesijohto korjattiin nopeasti

    UUTISET 22.1. 11:53 2490

  5. Hirvisaalis kasvoi

    UUTISET 26.1. 13:58 2320

  6. Pelti rytisi Raisiossa

    UUTISET 28.1. 12:37 2320

  7. Raision väkiluku kasvoi 39:llä

    UUTISET 28.1. 17:01 2320

  8. Raju ulosajo Raumantieltä

    UUTISET 25.1. 15:56 2490

  9. Rehtorit puolustavat leirikouluja

    UUTISET 5.2. 12:20 1710

  10. Rusakko säästyi kolarilta

    UUTISET 1.2. 15:33 2080

  1. Raisio on seudun syvimmässä kuopassa

    UUTISET 4.3. 12:24 35 0 10

  2. Lakko ei rampauta Naantalin satamaa

    UUTISET 4.3. 16:55 41 0 9

  3. Hevosen selästä näkee hyvin

    UUTISET 25.6. 15:31 78 0 9

  4. Useita kärähti ratista

    UUTISET 26.10. 16:41 189 0 9

  5. Kova kuski ei pelleile siviilissä

    UUTISET 3.3. 09:40 10 0 9

  6. Tontturock Naantalissa

    UUTISET 9.12. 09:16 416 0 8

  7. Hoitava maalitykki

    URHEILU 17.12. 14:12 54 0 7

  8. TPE miettii muuttoa Raisiosta

    UUTISET 22.6. 14:19 34 0 7

  9. Mattila jatkaa yrittäjien johdossa

    UUTISET 1.12. 12:22 46 0 7

  10. Grilliporukka tappeli

    UUTISET 22.9. 12:57 69 0 6

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Rannikkoseutu, Tornikatu 2, 21200 RAISIO    Vaihde: (02) 436 1600   Fax: (02) 436 1660  |  Palaute  |  Mediakortti