Kokoomusnuorten nokkamies suosittelee politiikkaa
- Matias Mäenpäälle on jäänyt hyvä maku ensimmäisestä valtuustovuodesta.
Toista vuottaa Raision kaupunginvaltuustossa istuva Matias Mäenpää suosittelee nuorille politiikkaan ryhtymistä. Mäenpää on vastikään ollut perustamassa uudelleen kokoomusnuorten yhdistyksen Raisioon ja on yhdistyksen puheenjohtaja.
– Yhdistys perustettiin, jotta nuorilla olisi luonteva kanava ottaa yhteyttä ja lähteä mukaan politiikkaan, sanoo Matias Mäenpää. Hän uskoo, että yhteiskunnalliset asiat kiinnostavat myös nuoria, mutta politiikalla on jostain syystä vähemmän vetää maine.
– Karkki on vääränlaisessa käärepaperissa, kuvaa Mäenpää politiikan ja sen imagon ristiriitaa.
Nuorelle miehelle on jäänyt hyvä maku ensimmäisestä valtuustovuodestaan. Alkuun vaikeiltakin tuntuneisiin asioihin pääsee kyllä käsiksi. Valtapeliä on toki käyty, mutta sekin on tasaantumaan päin. Mäenpää kokee tulleensa omassa ryhmässään kuulluksi. Luottamuksen osoitus oli sekin, että ensikertalainen valittiin vapaa-aikalautakunnan varapuheenjohtajaksi.
Mäenpää toivoo, että muidenkin puolueiden riveihin tulisi lisää nuoria. Valtuustossa pitäisi olla kaiken ikäisiä ihmisiä hoitamassa kaupunkilaisten yhteisiä asioita. Mäenpää toteaa, että Raision valtuustossa kokoomusryhmän ikäjakauma on hyvä, kun joukossa on pari eläkeikäistä, joukko keski-ikäisiä sekä pari alle 25-vuotiasta.
Mäenpää itse innostui politiikasta armeija-aikanaan. Kipinä yhteisiin asioihin lähti varusmiestoimikunnan puheenjohtajuudesta. Siinä pestissä nuorukainen koki voivansa vaikuttaa asioihin.
Vasta perustettuun Raision Kokoomusnuoriin kuuluu nyt toistakymmentä jäsentä. Puheenjohtaja Mäenpään lisäksi hallituksessa ovat varapuheenjohtaja Miika Varjonen, sihteeri Laura Peltonen, taloudenhoitaja Janne Lukander sekä Tommi Elonen.


