Hyinen keli hillitsi markkinahumua Naantalissa
- Leena Rönnholm kiinnostui alpakanvillaisista lapasista ja ostikin kahdet.
Hyrkali. Paukkuva pakkanen rokotti hieman perinteisten Tuhmamarkkinoiden myyjä- ja kävijämäärää sunnuntaina Naantalissa.
Osa markkinamyyjistä ei päässyt saapumaan paikalle ollenkaan sunnuntaiyön lumimyräkän takia, sillä pienillä paikkakunnilla kaikkia teitä ei ollut ehditty aurata aamupäivään mennessä.
– Monet myyjät saapuivat aamulla myös myöhässä paikalle tämän takia, tiesivät uusikaupunkilaisen Loki-Artin kauppiaat Tuija Kangas ja Seppo Maikola.
Maikola ja Kangas olivat itse varustautuneet koviin pakkasiin hyvin.
– Päältä löytyy toppatakit, villapaidat, villasukat ja aidot pässinpökkimät villahousutkin, vakuuttaa stryroksilevyjen päällä seisova Kangas.
Kaksikon mukaan ihmisiä oli kylmyydestä huolimatta löytänyt Naantalin vanhan kaupungin kujille mukavasti.
– Kovin ihmiset vain pitävät enemmän kukkaronnyöreistään kiinni, kun on näin kylmä. He eivät halua ottaa hanskoja hetkeksikään pois kädestä, Kangas naureskelee.
Itsenäisyydenpuistossa nähtiin tänä vuonna myös markkinavieraita Andien vuoristosta. Paraislaisen Helmiveneen alpakat Sissi ja Caesar herättivät markkinavieraissa suurta ihmetystä ja monet eivät tienneet aluksi laisinkaan, mikä eläin on kyseessä. Myös turkulainen Tuomisen perhe ihmetteli alpakoita.
– Olisko tuollainen kiva meidän takapihalla? Suvi Tuominen kyselee pojaltaan Akselilta ja saa myöntävän vastauksen.
Myös Tuomiset panivat merkille Tuhkamarkkinoiden myyjäkadon.
– Muutama vuosi sitten olemme käyneet viimeksi ja silloin myyjiä vaikutti kyllä olleen enemmän, Arto Tuominen pohtii.
Alpakanvillan myyntikojulla käy kuitenkin kova kuhina. Leena Rönnholm on löytänyt itselleen alpakanvillasta tehdyt lapaset.
– Ostan kahdet, toiset menevät lapsenlapselle. Nämä vaikuttavat lämpimiltä eivätkä ole myöskään hassumman näköiset, Rönnholm pohtii.
Myyjä Virpi Grönroos myöntää, että kiinnostus alpakanvillaan on koko ajan kasvussa, vaikka aluksi alpakankasvattajalla on ollut selittelemistä jopa vakuutusyhtiölle.
– Alpakka-eläin sekoitettiin koko ajan alpakkalusikoihin. On täytynyt sanoa, että ei, nyt puhutaan siitä laaman sukulaisesta, hän naureskelee.
Grönroosin mukaan alpakanvilla eroaa monin eri tavoin lampaanvillasta
– Alpakanvilla on ensinnäkin jonkin verran lämpimämpää. Lisäksi se sopii allergisille, ei pistele, eikä homehdu, sillä kestää hyvin kosteutta. Alpakanvilla on kuin silkkiä ihoa vasten, hän kuvailee.


