Katuvalaistus syyniin hyvissä ajoin
- Naantalin keskustaan luodaan pikku hiljaa yhtenäistä ilmettä Stockholm-mallisilla valaisimilla.
Näkyvyys. Tukholma-katulamput säästävät nyt ja tulevaisuudessa Naantalin watteja.
Vanhoissa katuvaloissa käytettyjen elohopealamppujen myynti loppuu vuonna 2015 EU:n energiasäästöohjelmasta johtuen. Koska katuvalojen uusiminen on kallista puuhaa, on monissa kaupungeissa pyritty varautumaan kyseiseen ajankohtaan ostamalla elohopealamppuja varastoon jo nyt. Lamppujen jemmaamista kun pidetään edullisempana kuin valaisimien vaihtoa uusiin.
Naantalissa asiaa pyritään tarkastelemaan kaukonäköisemmin. Helmikuun kokouksessa tekninen lautakunta päätti laatia katuvalaistuksen nykytilan inventoinnin, jonka perusteella laaditaan investointiohjelma tuleville vuosille elohopealamppujen korvaamiseksi muilla lampputyypeillä.
– Lähdetään ajoissa liikkeelle, jolloin meille jää noin 10 vuotta varautua tilanteeseen, toteaa inventoinnista vastaava Naantalin Energian asiakkuuspäällikkö Ismo Junttila.
Valaistusinventoinnin pitäisi valmistua tämän vuoden kuluessa. Junttila ei lähde arvioimaan sitä, millaisista summista valaistuksen uusimisessa puhutaan.
– Vuoden lopulla ollaan viisaampia. Kartoituksen jälkeen voidaan sanoa, millaisia summia valaistuksen uusimiseen pitää vuositasolla varata.


