Uutiset

Päivitetty 26.2. 12:53, julkaistu 23.2. 11:38

Saariston pyörätie valmis juhannukseksi

Kuva: Susanne Hiltunen
SUSANNE HILTUNENLähetä palautetta toimittajalle
Kevyen liikenteenväylän rakentaminen Rymättylässä välillä Poikko-Mäensyrjä katkaisee tien ajoittain räjäytystöiden ajaksi. Tie valmistuu juhannukseksi.


Rymättylässä tehdään parhaillaan tienparannustöitä tulevaa Naantali-Rymättylä kevyenliikenteen väylää varten. Poikko-Mäensyrjä -välillä louhitaan kalliota pyörätietä varten ja poistetaan näkemäesteitä.

Kevyenliikenteen väylä tulee sijoittumaan Turusta päin tultaessa Rymättylän alueella koko matkan kantatien oikealle puolelle. Käyttövalmiiksi tie saadaan juhannukseen mennessä.

– Tällä hetkellä on tilaajan eli ELY-keskuksen harkinnassa se, asfaltoidaanko tie jo nyt vai vasta vuoden kuluttua, kertoo Rakenneverkko Oy:n työmaapäällikkö Petri Vainio.

Asfaltoinnin siirtämistä ensi vuoteen puoltaa pelko siitä, että uusi tierakenne tulee painumaan 40 senttiä vuodessa, jolloin asfaltti rikkoontuisi.

Helmikuun alussa Rymättyläntie oli joitakin päiviä kokonaan poikki liikenteeltä, kun tielle rakennettiin suuri, uusi rumpu. Lisäksi liikennekatkot jatkuvat arkisin kello 10-14 välillä vielä tämän viikon ajan.

– Jatkossa on tulossa vielä lyhyitä katkoja louhinnan takia, mutta isommat työt on nyt tehty. Jossain kohdin laitetaan vielä liikennevaloja tielle, luultavasti ainakin Poikon kohdalle.

Vainio toivoo,että kaikki alueen kulkijat noudattavat 30 km/h ajonopeutta, koska työmaaliikennettä on paljon.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kirkonsalmessa runsaasti sinilevää

    UUTISET 29.7. 16:37 50

  2. Määttästen putsari toimii erinomaisesti

    UUTISET 29.7. 11:03 40

  3. Uimaranta syrjii liikuntarajoitteista

    URHEILU 29.7. 14:15 40

  4. Olli Porthan soittaa Sallista

    KULTTUURI 29.7. 16:07 20

  5. Vadelma kypsyy vauhdilla

    UUTISET 28.7. 11:05 00

  6. Frisbeegolfrata nousee Maskuun apinanraivolla

    URHEILU 29.7. 17:23 40

  7. Meidän kulmilla: Merirosvoja ja tikkupullaa

    UUTISET 26.7. 13:19 60

  8. Omistajan vastuu ulottuu tontin ulkopuolelle

    UUTISET 26.7. 14:11 80

  9. Varkaat veivät pyöriä

    UUTISET 29.7. 11:00 20

  10. Orava, Beckham ja Victoria voittoon

    UUTISET 28.7. 12:59 120

  1. Ei koiria uimarannoille

    UUTISET 14.7. 09:42 461

  2. Määttästen putsari toimii erinomaisesti

    UUTISET 29.7. 11:03 40

  3. Omistajan vastuu ulottuu tontin ulkopuolelle

    UUTISET 26.7. 14:11 80

  4. Orava, Beckham ja Victoria voittoon

    UUTISET 28.7. 12:59 120

  5. Lompakkovaras iski taukotilassa

    UUTISET 28.7. 10:47 70

  6. Meidän kulmilla: Merirosvoja ja tikkupullaa

    UUTISET 26.7. 13:19 60

  7. Moni pelkää ukkosta

    UUTISET 26.7. 14:59 90

  8. Uimaranta syrjii liikuntarajoitteista

    URHEILU 29.7. 14:15 40

  9. Kirkonsalmessa runsaasti sinilevää

    UUTISET 29.7. 16:37 50

  10. Frisbeegolfrata nousee Maskuun apinanraivolla

    URHEILU 29.7. 17:23 40

  1. Ei koiria uimarannoille

    UUTISET 14.7. 09:42 461

  2. Nipa jaksaa tunnelmoida

    KULTTUURI 26.7. 17:48 131

  3. Orava, Beckham ja Victoria voittoon

    UUTISET 28.7. 12:59 120

  4. Tekstiviestiä seurasi peräänajo

    UUTISET 27.7. 14:59 103

  5. Moni pelkää ukkosta

    UUTISET 26.7. 14:59 90

  6. Leffakaravaani pyrähti Ihalaan

    UUTISET 22.7. 18:45 111

  7. Juho Vainio lähtee partioleirin valokuvaajaksi

    UUTISET 23.7. 14:28 91

  8. Yli 200 Metson työntekijää Raisioon

    UUTISET 12.7. 12:25 201

  9. Sydämeltään suomalainen käväisi Kultarannassa

    UUTISET 22.7. 13:05 100

  10. Omistajan vastuu ulottuu tontin ulkopuolelle

    UUTISET 26.7. 14:11 80

  1. Telakan kriisi räjähtää ympäryskuntiinkin

    UUTISET 30.6. 21:38 481

  2. Seurue ryösti miehen Raisiossa

    UUTISET 15.7. 09:44 483

  3. Ei koiria uimarannoille

    UUTISET 14.7. 09:42 461

  4. Tuulta vangitsemassa

    UUTISET 5.7. 15:10 461

  5. Raisio suitsii keskustan mopoilua

    UUTISET 16.6. 15:55 771

  6. Loimun sopimusriita meni oikeuteen

    URHEILU 3.5. 16:34 4491

  7. Ostavia turhan vähän

    UUTISET 15.7. 11:33 452

  8. Luvatta ruohonleikkurilla

    UUTISET 28.6. 15:43 498

  9. Wanhat Pojat autotallista juhannustansseihin

    KULTTUURI 3.6. 10:31 824

  10. Yleisö hylkäsi Raisrockin

    KULTTUURI 7.6. 12:59 1723

  1. Ei koiria uimarannoille

    UUTISET 14.7. 09:42 46 1 13

  2. Sonnilauma valtaa Kailon

    SÄÄ JA YMPÄRISTÖ 20.5. 13:01 3 0 10

  3. Maija, tule takaisin!

    UUTISET 13.11. 12:49 68 0 10

  4. Värejä ja kuvioita seinään

    UUTISET 18.3. 12:36 35 0 10

  5. YIT haluaa rakentaa kauppakeskuksen Raisioon

    UUTISET 7.5. 16:30 21 1 9

  6. Wanhat Pojat autotallista juhannustansseihin

    KULTTUURI 3.6. 10:31 82 4 8

  7. Koululaiset kukittivat veteraanimuistomerkin

    UUTISET 27.4. 16:25 13 0 8

  8. Jysk ja Gigantti siirtyvät Länsi-Turusta Raisioon

    UUTISET 24.9. 13:49 116 0 7

  9. Ostavia turhan vähän

    UUTISET 15.7. 11:33 45 2 7

  10. Seurue ryösti miehen Raisiossa

    UUTISET 15.7. 09:44 48 3 6

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Rannikkoseutu, Tornikatu 2, 21200 RAISIO    Vaihde: 010 665 5220   Fax: (02) 439 7137  |  Palaute  |  Mediakortti