Iltapäivystys halutaan Turkuun
- Ajatus virka-ajan jälkeisen päivystyksen keskittämisestä Turkuun herättänee vastustakin, joten Raisiossa käydään maaliskuun aikana asiasta paljon keskustelua.
Raisiolaiset voivat joutua kahden vuoden kuluttua ajamaan Turkuun saakka päivystykseen, jos he tarvitsevat nopeasti hoitoa vaivoihinsa kello 16 jälkeen.
Raision sosiaali- ja terveyskeskuksessa mietitään parhaillaan päivystyksen keskittämistä virka-ajan jälkeen Tyksiin, jonne rakennetaan tilat suurelle yhteispäivystykselle.
– Keskitetyssä päivystyksessä olisi paremmat mahdollisuudet hoitaa ihmisiä. Tarvitsemme sieltä joka tapauksessa yöpäivystystä. Omassa terveyskeskuksessa tulisi keskittyä päiväaikaiseen toimintaan, Raision sosiaali- ja terveysjohtaja Sanna-Tuulia Lehtomäki kertoo.
Lehtomäki perustelee mahdollista siirtoa juuri hoidon laadun paranemisella. Raision terveyskeskuksen päivystys saa häneltä hyvän arvosanan, mutta yhteispäivystys voisi antaa monipuolisempaa hoitoa.
– Lähden siitä, että sairaanhoitopiiri onnistuu päivystyksen toteuttamisessa. Tyksiin on tulossa erilliset päivystyslinjat esimerkiksi vanhuksille ja lapsille, joten potilaat pääsevät heti oikeaan paikkaan. Tarvittaessa hoitoa voi antaa myös erikoislääkäri.
Etäisyys Raisiosta Tyksiin ei olisi Lehtomäen mukaan liian pitkä.
– Turku on Raision kyljessä ja autolla kuljetaan nytkin päivystykseen. Raision terveyskeskus on hieman syrjässä. Keskitetyt päivystykset on saatu toimimaan laajemmillakin alueilla.
Yhteispäivystys voi Lehtomäen mukaan vähentää myöhempää hoidon tarvetta, mikä helpottaisi potilaan elämää ja säästäisi rahaa.
– Valtakunnallisissa selvityksissä yhteispäivystyksen on todettu laskevan erikoissairaanhoidon kustannuksia.
Muutos mahdollistaisi Lehtomäen mukaan paremman palvelun omassa terveyskeskuksessa päiväsaikaan.
– Se vie voimia pitää toimintaa yllä kello 22 asti. Perusterveydenhuollossa on huolehdittava siitä, että omalääkäriltä saa hyvin aikoja, hän miettii.
Päivystyksen siirtämisestä on käyty keskusteluja henkilökunnan sekä poliitikkojen kanssa ja asiaa käsitellään edelleen maaliskuun aikana. Päivystyksen keskittäminen herättänee vastustakin, joten asiaa puidaan varmasti huolellisesti.
Kaupunginhallitus käsittelee keskittämistä näillä näkymin 29. maaliskuuta.
– Tämä on iso muutos. Tämä on kuitenkin valtakunnallinen trendi, Lehtomäki toteaa.


