Autolakko alkaa tiistai-iltana
Tuore- sekä maitotuotteet saattavat viikon kuluttua olla vähissä kauppojen hyllyillä ja jätekasat voivat kasvaa, sillä autoalan työntekijät aloittavat lakon tänään tiistaina kello 18.
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto (AKT) hylkäsi maanantaina valtakunnansovittelijan sovintoehdotukset autoliikenteen ja säiliöauto- ja öljytuotealan uusiksi työehtosopimuksiksi.
– Sovintoesitys ei ollut tasapainoinen. Esityksestä puuttuivat AKT:n kannalta keskeiset laadulliset parannusehdotukset, arvioi työntekijäliiton puheenjohtaja Timo Räty liiton tiedotteessa.
Työntekijät eivät olleet tyytyväisiä esimerkiksi sopimuksessa esitettyihin palkankorotusprosentteihin, joita pidettiin riittämättöminä.
– Korotusesitys oli vaikutukseltaan vain 0,25–0,3 prosenttia, jota ei voitu pitää riittävänä, Räty toteaa.
Autoliikenteen Työnantajaliitolle valtakunnansovittelijan ehdotus olisi kelvannut.
– AKT:n toiminta on häikäilemätöntä ja vastuutonta. Muut ammattiliitot ovat osoittaneet sopimusneuvotteluissaan taloustilanteen huomioivaa yhteiskuntavastuuta. AKT hylkäsi tarjouksen, joka olisi tarjonnut teollisuuden yleistä linjaa korkeammat palkankorotukset, toteaa EK:n johtaja Eeva-Liisa Inkeroinen työnantajaliiton nettisivuilla.
Työnantajaliiton mukaan lakko haittaa merkittävästi maan sisäistä tavara-, polttoaine-, kemikaali- ja linja-autoliikennettä sekä jätteenkuljetuksia. Lakko vaarantaa liiton mukaan myös lentokoneiden polttoainetankkaukset sekä vaikeuttaa työmatkaliikennettä. Kaupan palveluihin vaikutukset heijastuvat muutamien päivien jälkeen.
– Pahoittelemme työtaistelusta suomalaisille mahdollisesti aiheutuvia ongelmia, sanoo AKT:n puheenjohtaja Timo Räty.


