Raisio on seudun syvimmässä kuopassa
- Avaintekijä. Meriteollisuuden näkymät varjostavat nyt Raision ja koko Turun seudun kehitystä. Monet STX:n Turun telakan työntekijöistä asuvat Raisiossa.
Lama koettelee Turun seutua ja erityisesti Raisiota kovemmin kuin muuta Varsinais-Suomea. Ely-keskuksen laatiman tuoreen aluetalouskatsauksen mukaan käänne selvään kasvuun tapahtuu aikaisintaan syksyllä.
Alkuvuosi näyttää paikallisesti synkältä, sillä Turun seudulla on huonoimmat edellytykset työllisyyden parantamiseen.
– Raisiossa on kaikkein vaikein tilanne. Telakan omista työntekijöistä moni asuu Raisiossa ja esimerkiksi Raisio Oy:n ympärillä toimineita kemianteollisuuden yrityksiä on ajettu alas, kertoo työmarkkina-analyytikko Juha Pusila Ely-keskuksesta.
Naapurikaupungit Naantali ja Turku eivät ole kärsineet lamasta yhtä paljon, vaikka huonot ajat koettelevat niitäkin. Naantalissa työttömien määrä oli tammikuun lopussa 755 henkilöä, mikä on 250 enemmän viime vuoteen verrattuna.
Raisiossa työttömyyden kasvu on ollut selvästi rajumpaa. Työttömiä on nyt 1 190, mikä on 440 henkilöä enemmän vuoden takaisiin lukemiin verrattuna.
Uusi laivatilaus STX:n Turun telakalle auttaisi koko Turun seutua ylös talouskuopasta, jonne lama on sen painanut. Aluetalouskatsauksen mukaan meriteollisuus vaikuttaa 8 000 työpaikkaan ja 400 yritykseen.
Lisäksi seudun teknologia- ja metalliteollisuuden tilauskannat ovat vielä heikkoja, vaikka muun teollisuuden tilanne on paranemaan päin.
– Keväällä ja kesällä on pientä talouskasvua näkyvissä, mutta se on erittäin hidasta. Turun seutu hakee vielä pohjaa. Työllisyys heikkenee, kun kasvu on hidasta. Syksyllä asiat ovat paremmin, toivottavasti, Ely-keskuksen erikoissuunnittelija Petri Pihlavisto kertoo.


