Juha Haapakoski:Uusia tuulia

Kirjoittanut 300494, Julkaistu: 31.8.2009 16:26

Turku sai muutama viikko sitten siipeensä kun ministeriö ilmoitti, ettei siltä tule paukkuja, joilla Turun seudun kuntia voitaisiin pakottaa liitoksiin. Välittömästi sen jälkeen kaupunginjohtaja Mikko Pukkisen ilmoittautui kisaan Suomen Kuntaliiton toimitusjohtajan paikasta.

Vaikka lähdön pohdiskelu on ennenaikaista, silti voi jo kysyä millaisen kaupungin Pukkinen aikanaan maakunnalle jättää. Jo päättyneen noususuhdanteen aikana Turku ei tehnyt yhtään merkittävästi ylijäämäistä tilinpäätöstä. Tappiot ovat huidelleet 20-40 miljoonassa eurossa vuodessa.
Ei tarvitse olla kummoinen ennustaja kun voi laskea, ettei positiivisia tilinpäätöksiä ole käsillä tulevinakaan vuosina. Armas Lahoniitty jätti kaupungin seuraajalleen lähes toivottomassa tilassa. Pukkisen saavutukseksi ehkä jää, ettei Turun talouden tila ole siitä muuttunut miksikään.
Raisiolaisten pitäisi kiinnostua turkulaisten vihjeistä, joiden mukaan täällä ollaan kahden kesken suopeampia liitokselle kuin julkisuudessa. Keitä poliitikoita Pukkinen ja Randell tarkoittivat? Vai oliko se vain yritys kylvää riidan siemeniä, jotka itävät huonosti.
Naantalissa pitäisi ottaa mallia Uudenkaupungin pytingeistä. Siellä kävi viikonvaihteessa 700 henkeä päivässä kurkistamassa ihmisten koteihin.
Naantalin vanhaa kaupunkia taitavat jäytää pysäköintiongelmista poikineet riidat jo niin, etteivät hyvätkään ideat sytytä. Yhtä paljon Naantalissa olisi näytettävää ja katsottavaa kuin Uudessakaupungissakin.
Olen arvioinut noita, tämän lehden levikkialueen asioita ja ilmiöitä yhtäjaksoisesti yli 15 vuotta.
Nyt vaihdan hetkeksi uutisseurannan ja tietokoneen moottorisahaan ja metsästykseen. Lehden osaavan henkilökunnan ja joustavan työnantajan ansiosta minun on mahdollista pitää kokonainen vuosi vapaata. Tehdä kunnolla toisaalla niitä asioita, joita en ole voinut tehdä aikaisemmin.
Toivon, että tulevan vuoden aikana eivät kaikki hirvet karkaa ulottumattomiin ja saan hirren liitokset osumaan kohdalleen.
Ja kun vuoden päästä palaan, on vähintään yksi repullinen uusia ideoita pitää yllä mielenkiintoanne näihin tärkeisiin paikallisiin asioihin. Toki teidän ystävien ja yhteistyökumppaneiden suosiolla avustuksella.
Kuten tähänkin asti.

KUKA BLOGGAA?

Juha Haapakoski

Päätoimittaja Juha Haapakoski on sapattivapaalla 31.8.2010 saakka.

UUSIMMAT JUTUT

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Rannikkoseutu, Tornikatu 2, 21200 RAISIO    Vaihde: 010 665 5220   Fax: (02) 439 7137  |  Palaute  |  Mediakortti