Blogi

Raimo Vahtera:Silta yli Särkänsalmen

Kirjoittanut vahterai, Julkaistu: 2.7.2010 14:27

Särkänsalmen silta täyttää keskiviikkona 14. heinäkuuta 40 vuotta. Silta on vastannut odotuksia: se pelasti Rymättylän ja Merimaskun näivettymiseltä. Muutama vuosi sitten silta peruskorjattiin.


Siltaa yli Särkänsalmen odotettiin Otavan saaressa kuin kuuta nousevaa. Luonnonmaalta päästiin mantereelle siltaa pitkin kesästä 1934 lähtien. Toukokuussa 1935 Särkänsalmeen saatiin lossi. Se helpotti tilannetta, mutta siltaa haikailtiin.
Rymättylän kunnassa silta oli esillä jo 1956. Lossi oli todettu riittämättömäksi. Aloitteita tehtiin, mutta ne saivat osakseen vain myötämieltä. Vuonna 1962 rymättyläläiset kutsuivat kansanedustajia kylään. Kunnan kuihtumisen lisäksi pöytään ladottiin faktoja: silakat, sokerijuurikkaat, varhaisperunat, kurkut ja tomaatit piti saada kuluttajille. Lossi oli hidaste.
Rymättylän monitoimimies Toivo Saarni muistutti vieraille, että uusi lossi on turha, silta tarvitaan. Paikalla ollut kansanedustaja Rafael Paasio oli myös sitä mieltä, että lossiajatuksesta on luovuttava. Maaherra Esko Kulovaaraa väen väheneminen hätkähdytti. Hän teki yhteenvedon: ”Särkänsalmen liikennepulmien ratkaisussa on mentävä suoraan siltasuunnitelmaan”.
Rymättyläläisten ja merimaskulaisten aktiivisuudesta huolimatta siltahanke ei edennyt. Elokuussa 1965 lossi kuljetti salmen yli 1 500 autoa. Jonoissa saattoi vierähtää parikin tuntia. Vuonna 1967 salmeen saatiin toinen lossi. Se toi hieman helpotusta.
Kun hanke ei edennyt, puuhamiehet tarjosivat valtiolle porkkanaa. Kunnat ja paikalliset pankit lainasivat valtiolle miljoona silloista markkaa, jotta työt käynnistyisivät. Sitäkin vierastettiin, mutta lopulta hanke lähti liikkeelle.
Syksyllä 1967 käynnistyivät Otavan ja Särkän saaren välisen pengertien työt. Kivet penkereeseen saatiin louhittua läheisestä kalliosta sekä Taattisten järven eteläpäähän rakennetulta tielinjalta. Työssä oli loppuvaiheessa 130 miestä.
237,6 metriä pitkä viisiaukkoinen teräspalkkisilta ja siihen liittyvät tienoikaisut valmistuivat vihkiäisjuhlaan. Silta vihittiin käyttöön päivälleen 36 vuotta Ukko-Pekan sillan vihkimisen jälkeen. Sinivalkoisen nauhan katkaisi tasavallan presidentti Urho Kekkonen. Läsnäolijoita hieman huvitti se, ettei Naantalista ollut löytynyt tarpeeksi pitkää silkkinauhaa. Sitä oli jouduttu jatkamaan hakaneuloilla kiinnitetyllä lisäpalalla.
Yleisöä tilaisuudessa oli kolmisen tuhatta. Maaherra Kulovaara piti juhlapuheen. Hän hehkutti: ”Seisoessamme Särkänsalmen uuden sillan korkealla rantapenkereellä maalauksellisen saaristomaiseman avautuessa näköpiiriimme emme voi samalla olla ihmettelemättä ja ihailematta tähän salmeen rakennetun uuden ja mahtavan sillan kauniita linjoja ”
Lossiliikenne loppui vihkiäispäivänä kello 14. Silta on viime vuosinakin herättänyt keskustelua, siitä on suorastaan heitetty läppää. On ihmetelty, miten siihen saisi läpän, jotta suuretkin purret pääsisivät Naantalin venesatamaan. Keskustelu jatkuu.

KUKA BLOGGAA?

Raimo Vahtera

Kolumnistimme kirjoittaa blogissaan nykypäivästä ja historiasta tulevaisuutta unohtamatta.

UUSIMMAT JUTUT

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Rannikkoseutu, Tornikatu 2, 21200 RAISIO    Vaihde: 010 665 5220   Fax: (02) 439 7137  |  Palaute  |  Mediakortti