Kirjoittanut heikkiarikka, Julkaistu: 20.9.2010 12:11
Kirjoittaessaan kirkon merkityksestä tässä ajassa kirjailija Torsti Lehtinen viittaa vanhaan raamatunlauseeseen ”Hedelmistään puu tunnetaan”. Lehtinen epäilee, säilyvätkö hedelmät, jos puu kaadetaan. Aiheellinen kysymys. Puu on tietenkin kirkko ja kirkon tekemät ja aloittamat työt ovat puun hedelmiä.
Uusateismi haastaa kirkkoa aktiivisesti. Kirkon arvosteleminen tai suorastaan pilkkaaminen tuntuu olevan ajan hengen mukaista. Vapaa-ajattelijat järjestivät kesällä tempauksen, jossa raamattuja vaihdettiin pornolehtiin. Tempauksen tavoite jäi tosin hämärän peittoon. Tuo kesäinen kampanja paljasti vapaa-ajattelijoiden ja uusateistien arvojen sisällöllisen onttouden. Kampanja vei pohjan kriittisyydeltä ja nosti tilalle kysymyksiä.
Mitä tapahtuu, jos kirkkopuu kaadetaan? Mistä hedelmistään kirkko tunnetaan parhaiten? Ainakin lukutaidon tuomisesta Suomeen, koululaitoksen luomisesta, sairaalahoidon kehittämisestä, antiikin henkisen perinnön säilyttämisestä ja yhteisen arvoperustan juurruttamisesta. Tänä päivänä puhutaan diakoniasta, kasvatuksesta ja vierellä kulkemisesta. Kirkko on usein siellä, missä iloitaan, surraan tai kärsitään. Kirkko on läsnä inhimillisessä elämässä, arjessa ja juhlassa. Jokainen seurakunta on jäsentensä näköinen ja tuntuinen.
Miltä oma asuinympäristömme näyttäisi, jos kirkkopuu kaadetaan? Mitä tulisi tilalle? Uskallan väittää, että me jäisimme ilman monia hyvän elämän hedelmiä. On vaikeaa nähdä, mitä hyvää yhteiskuntaan voisi levitä sen seurauksena, että kirkkopuu ja sen hedelmät poistetaan. Elämästämme tulisi paljon vajaampaa, henkisesti ja kulttuurisesti köyhempää. En osaa samastua vapaa-ajattelijoiden kritiikkiin kirkkoa kohtaan. Seurakunta ei ole jossain ulkopuolella tai yläpuolella ihmisiä hallitseva (hirmu-)hallinto, jollaisena se näyttäytyy vapaa-ajattelijoiden julistuksissa. Kirkon arvostelu on kohtuutonta ja mautonta. ”Kirkko on pahasta” -hokeman takana ei ole mitään. Meillä on kokemusta siitä, mitä kirkon kasvattamat hedelmät ovat. Mutta minkälaisia hedelmiä vapaa-ajattelijoiden puussa kasvaa?
Sinä voit olla vaikuttamassa kirkon tulevaisuuden hedelmiin. Marraskuussa pidetään seurakuntavaalit ja ehdokasasettelu on parhaillaan käynnissä. Jos haluat olla mukana vaikuttamassa siihen, millaisia hedelmiä jatkossa kasvaa, asetu ehdokkaaksi. Ota yhteyttä omaan kirkkoherranvirastoosi ja tule mukaan rakentamaan yhteisöämme.