SB Naantalin A-tytöt hakevat mestaruutta
- Viime keväänä SB Naantali juhli SM hopeaa B-tytöissä, jatkuuko sama tänä vuonna myös A-tytöissä
Salibandy. SB Naantalin A-tytöt ovat selvittäneet tiensä Suomen kahdeksan parhaan tyttöjuniorijoukkueen joukkoon. Naantalin tytöt sijoittuivat SM-sarjan runkosarjassa toiseksi ja nyt ovat vuorossa play off -pelit.
Lauantaina SB Naantali saa vieraakseen runkosarjassa kolmanneksi sijoittuneen salibandyn suurseuran Lappeenrannan NST:n vanhimmat tyttöjuniorit.Toni Järveläinen, joka valmentaa ykkösdivisioonaan nousseen naisten joukkueen lisäksi myös A-tyttöjä kertoo joukkueen lähtevän hakemaan SM-kultaa.– Ei kai sitä nyt sijoja 5–8 aleta tavoittelemaan? Suurin este kullan huuhdonnalle on siinä, että vastustajan parhaat pelaajat pelaavat valmistavat ottelunsa liigajengejä vastaan naisten sarjassa, kun me taas ollaan jouduttu tarpomaan tuota omaa kakkosdivisioonaamme. Rutiinitaso kovista peleistä on siis kaverilla aivan eritasoa kuin meillä. Järveläinen kuitenkin uskoo, että naantalilaisten etu on siinä, että he ovat tottuneet kantamaan joukkueessaan vastuuta.– Luulen, että tämä näkyy siinä jos pelit pysyvät pitkään tasaisina, meillä tytöt ovat tottuneet toimimaan ratkaisijoina tiukoissa paikoissa.SB Naantali–NST-ottelusarjan ensimmäinen peli Maijamäen liikuntahallissa kello 12.00 lauantaina 21.3. Seuraavana päivänä kohtaavat joukkueet kohtaavat Lappeenrannassa. Mahdollinen kolmas ottelu Naantalissa keskiviikkona 25.3.

