Mustalaisromantiikka valtaa alaa
- Tribal -tyylin edustajan, saksalaisen Elianan tanssissa korostui myös esiintymisasu valtavine tekoripsineen.
Rytmi. Salissa kaikuvat rytmikkäät taputukset. Myös pyörätuolista käsin itämaista tanssia seuraavan katsojan jalat liikkuvat edestakaisin vauhdikkaiden tanssiesitysten myötä.
Viikonloppuna Naantalin kylpylässä järjestettiin jo 15. kertaa itämaisen tanssin kansainvälinen Orientaldance.fi -tapahtuma. Turkulaisen tanssistudio Afifan organisoimassa tapahtumassa oli tarjolla tanssiesityksiä, tanssikursseja ja värikäs basaarialue, josta löytyi tuotteita kaikille tanssiharrastajille.
– Pyrimme tuomaan näytille tanssin maailman uutuuksia. Tämän vuoden juttu on gootti Tribal, kertoo festivaalijärjestelyistä vastannut Riikka Campomanes.
Campomaneksen mukaan Tribal Gothissa on kyse synkemmästä tribalista, joka todennäköisesti kiinnostaa vain pientä määrää tanssiharrastajista. Sen sijaan muut tribal-tanssit, kuten esimerkiksi mustalaistanssit, kiehtovat erityisesti nuorempia tanssijoita.
Naantalissa nähtiin myös Suomen Talent 2009 -kilpailuun osallistuneet tanssijat Anja Solala ja Laura Huovinen.
Kaiken kaikkiaan Campomanes luonnehtii tapahtumassa nähtyjä tansseja aika naisten tansseiksi.
– Liikekieli on naisille. Toki itämaisissa tansseissa löytyy muotoja ja tyylejä miehillekin. Esimerkiksi tribal-tansseissa on myös miehille sopivia tansseja, joita voi tanssia miehekkäästi. Tribal iskee pääasiassa uusia tuulia hakeviin nuoriin.
Vanhemmat tanssijat etsivät Capomaneksen mukaan perinteisempää tanssia. Tämä näkyi esityksissä, sillä perinteisen napatanssin ja tästä kehitetyn keppitanssin myötä lavalle nousivat myös isoäiti-ikäiset tanssijat.
Nuorimpiin esiintyjiin puolestaan lukeutui suloinen 11-vuotias Rose Kulju, joka on omien sanojensa mukaan harrastanut vatsatanssia vatsasta asti. Äiti Pia Rostedt kun on tanssinut jo 25 vuoden ajan.
– Vatsatanssissa on tietysti kivointa tanssiminen, tiivistää nuori tanssija tuntojaan.
Rose Kuljun kaverit eivät harrasta tanssia, mutta toimelias tyttö on itse opettanut kolmelle ystävälleen napatanssia sen verran, että nelikko sai taannoin esiinnyttyä Rosen äidin syntymäpäivillä.
Tapahtuman ammattilaisiin lukeutuva venäläinen, Pietarista tanssijoineen saapunut Alina Janechex, vakuuttaa rakastavansa kaikkea tanssimisessa.
– Tanssi on yhtäaikaa taidetta ja urheilua. Se ei ole vain hauskanpitoa vaan esityksiä täytyy todella harjoitella ja harjoitella.




