Blogi
Mirkka Mattheiszen:Perinneveneitä taidegalleriassa
Naantalin Kulttuuritaloyhdistys on ryhtynyt hallinnoimaan kylpylän käytävän näyttelytilaa. Aiemmin ripustuksesta, tiedotuksesta ym. on vastannut tilan varannut taiteilija. Kun paneutunut taho alkaa kantaa vastuuta näyttelytilan toiminnasta, on odotettavissa hyvää.
Muutos käytävätilasta taidegalleriaksi näyttää onnistuneen tyylikkäästi. Teosten ripustus ja kehystys visuaalisesti yhdenmukaiseksi ja tasapainoiseksi kokonaisuudeksi, käytävätilan rauhoittaminen mahdollisimman täydellisesti sekä asialliset teosluettelot takaavat viimeistellyn vaikutelman ja tekevät näyttelyvierailusta miellyttävän. Vakituista kävijää ilahduttaa myös tulevan näyttelykalenterin julkistaminen hyvissä ajoin.
Ensimmäinen taiteilijavalinta on kiinnostava nimi. Moni muistaa nykynaantalilaisen Harro Koskisen (s.1945) underground- tai pop-taiteestaan 1960-70-luvulla. Sika- ja Suomen lippu -aiheiset, suomalaista yhteiskuntaa kritisoivat, teokset poikivat syytteitä jumalanpilkasta sekä lipun ja vaakunan häpäisystä. Sittemmin Koskinen on hurahtanut perinneveneisiin.
Naantalin näyttelyssä on esillä purjehduskuvia. Alaotsikkona on ”Kunnianosoitus talonpoikaisveneille ja niiden rakentajille”. Taiteilija on tuonut esille 14 neljätoista valokuvatulostetta. Perinneveneillä purjehtimista kuvaavat valokuvat ovat vahvasti photoshopattuja erilaisin suodattimin. Lopputuloksena on mielestäni oudon näköisiä kuvia.
Myös teosten signeeraus hämmentää: Osa on signeeraamattomia ja osa signeerattuja joko merkinnällä ”Harro” tai ”E.A.” Ovatko kuvat siis Harro Koskisen tekemiä taideteoksia vai useamman ihmisen albumeista koostettuja ja sittemmin käsiteltyjä otoksia? Onko kyseessä taidenäyttely vai perinnepurjeveneharrastusta ylistävä kuvakavalkadi?
Tiedotteissa mainitusta ”uudenlaisesta näyttelytoiminnasta” tai gallerian ”taiteellisista linjauksista” en nyt näkemäni ja lukemani perusteella osaa muodostaa oikein minkäänlaista käsitystä. Linjausperusteita olisikin kiinnostava nähdä gallerian tiedotuksessa, sekä perusteita julkistetuille taiteilijavalinnoille. Ensimmäisen näyttelyn perusteella imagonmuutos on jo onnistunut. Substanssin rakentuminen sen sijaan pitää katsojaa vielä toistaiseksi jännityksessä.
Harro Koskinen: “Purjehduskuvia” 3.3.-31.3.09. Spa Gallery, Matkailijantie 2 (2 krs.) Naantali. Avoinna ympäri vuorokauden.



Kommentit
Minua hämäsi se,että osa kuvista oli kokonaan signeerattomia,osassa oli nimikirjaimet.Kenen näyttely tämä oikeastaan oli? Kuvat olivat aika persoonattomia,samanoloiseksi fotoshopattuja.Näyttely olisi ollut mielenkiintoismpi,jos kuvat olisi näytetty käsittelemättöminä,signeerattuina.