Blogi
Mirkka Mattheiszen:Miltä aurinko tuntuu?
Silja Selosen kyky kuvata erilaista valoa on äärettömän hieno. Hän esiintyy Naantalissa nyt uimaranta-aiheisilla maalauksillaan, avaten tämänvuotisen viiden näyttelynsä jakson. Maalausten lisäksi hänen tuotantoonsa kuuluu myös mm. veistoksia ja installaatioita.
Selonen (s.1965) on valmistunut viime vuonna Turun Taideakatemiasta kuvataiteilijaksi. Hänellä on myös koristemaalarin ja maalarimestarin tutkinnot, ja lisäksi hän on opiskellut mm. Pekka Halosen akatemiassa muotokuvamaalausta.
Selonen osoittaa jälleen, että ammattitaitoisen kuvantekijän ei tarvitse toistaa ihmisen kuvauksessa anatomiaa sataprosenttisen tarkasti, kun kuvattavan olemus, liikkeet ja fysiikka ovat täydellisen autenttiset.
Rantavedessä uimisesta viilentyneen pikkutytön värjöttelevä olemus kyyhöttää kapean kuvapinnan keskellä. Toinen kouluikäinen lapsi on keskittynyt piirtelemään hiekkaan ja riiputtaa painotonta ylävartaloaan polvien päällä. Jalat ovat varsamaiset, mutta jo vahvat.
Juuri kävelemään oppineen taaperon meno on takakenoista ja pää painaa paljon. Kefalokaudaalisen kehityksen viimeinen vaihe on käsillä ja ruumiin hallinta on edennyt ääripäihinsä: pieniä jalkateriä asetellaan ylihuolellisesti varovaisiin askeliin pettävällä hiekkapohjalla. Myös lasta taluttavan äidin olemus on puhuttelevan autenttinen ja lihallinen.
Jos ihmisen fysiikan kuvaus on Selosen teoksissa upeaa, niin sitä on myös auringonvalon esittäminen sen monissa eri olemuksissa. Valon kuvaus on fysikaalisen tarkkaa, ja mielestäni vaikuttavinta teoksissa Vivo ja Nemo. Ensin mainitussa iltapäivän porottava helle makaa raskaana rannalla kävelijöiden päällä ja muuttaa visuaalisen havainnon kangastusmaisen väreileväksi. Maailma on saanut ylleen porottavan punaisen painon. Nemo-maalauksessa aurinko on keskipäivän lakikohdassaan ja sen valo teräksinen kirkkaudessaan.
Lieneekö kyseessä jokin koristemaalarin ’ammattitauti’, kun Selonen on pyrkinyt lisäämään teoksiin korosteista dekoraatiota: ovaaleja, harppikukkia, kultamaalihorisontin tai pystyjakajan. Minusta niiden merkitys ei oikein aukea ja kun ilmaisuvoima ilmankin on varsin vahvaa, tuntuvat ne ylimääräisiltä.
Par l’Inscident II –maalauksessa ovaalit toimivat eri tavalla, tehokkaasti: ne toistavat ja vahvistavat kuvatun lapsen fyysistä olemusta ja asentoon vangittua liikettä kauniisti.
Näyttelyesitteen tekstiä ei lainkaan tarvittaisi kertomaan, mistä kokonaisuudessa on kyse, sillä se todella välittyy teoksista: lapsuuden kesistä, auringonvalon ja rantatuulen tunnusta, valon matkasta, tuulen muodosta ja hiekasta.
Silja Selonen: Sence. Naantalin kylpylän Spa Gallery, 31.5. asti.
Kommentoi
