Pääkirjoitus:Pysäköinnin tehovalvonta alkaa, nyt pitää olla tarkkana
Pysäköintialueen maksuautomaateista on poistettu huput Naantalin vanhassakaupungissa jo pari viikkoa sitten. Maksullinen kausi matkailukaupungin ytimessä on siis alkanut.
Ensi viikolla alkaa myös pysäköinnin tehovalvonta. Siitä kaupunginlakimies informoi ystävällisesti tässä lehdessä.
Naantalissa pysäköintiä todella valvotaan. Yleisen lainkuuliaisuuden vaatimuksen lisäksi määräyksiä ja rajoituksia on siis syytä noudattaa myös välttyäkseen pysäköintivirhemaksuilta.
Naantalissa sakkolapun saaja voi syyttää itseään, sillä pysäköintiä ohjaavat merkinnät ovat kohtalaisen selkeitä.
Ahkeria pysäköinninvalvojia on aika ajoin syytetty Naantalin maineen pilaamisesta. Kyselty on, pitääkö lappuliisojen kiertää niin hautajaisten kuin vaikkapa musiikkijuhlien konserttien aikana. Kyllä pitää.
Sakkolappu tuulilasissa aiheuttaa tietenkin vähintään pahaa mieltä, toisinaan aikamoistakin kiukkua, terveimmillään nolostumista ja häpeää. Parempi on kiukun yllättäessä vetää henkeä ja myöntää, että syyllinen katsoo peilistä. Jos oikeasti on tapahtunut virheellinen sakotus, siihen voi hakea ja myös saada oikaisun.
Jos valvonta ei olisi tiukkaa, menisi koko järjestelmältä uskottavuus. Ja jos rajoituksia ei olisi, vallitsisi ihanan vanhankaupungin kapoisten katujen varsilla kaaos. Ei sellaista kukaan halua.
RAIJA LEPPÄNEN


