*

Rannikkoseutu

Pääkirjoitus:Jätejuttu joka kevät

Kirjoittanut rspaakkari, Julkaistu: 24.4.2012 16:25

Kummallinen kevät. Toimitus ei ole saanut ainuttakaan koirankakkakirjoitusta. Muusta kevään paljastamasta epäsiisteydestä yhteydenottoja on sen sijaan tullut.

Luonto näyttää edelleen olevan luvattoman monen jätesäiliö.
Luonnosta nauttivat tekevät vapaaehtoisesti hyviä tekoja, jotta muutkin kulkijat voisivat tallustella metsissä ja poluilla hyvillä mielin. Niin teki esimerkiksi hän, joka viime keväänä keräsi Raision Viheriäisten maisemista sinne levitetyt jätteet, muun muassa melkein 100 käytettyä vauvanvaippaa. Mies tahtoi omalta osaltaan pitää huolta ympäristön siisteydestä.
Muutama päivä sitten mies kulki samoilla tienoilla ja kohtasi saman surullisen näyn. Taas käytetyt vaipat ja muu jäte levällään pitkin maisemaa. Kulkija turhautui, antoi jätteiden olla ja otti yhteyttä viranomaisiin. Ei kenenkään voi olettaa kevät keväältä korjaavan toisten jätökset.
Jokakeväinen murheen aihe ovat saaristoalueen jätepisteet. Ne täyttyvät mökkikauden alkaessa mitä kummallisemmasta tavarasta, jonka oikea paikka olisi jopa ongelmajätelaitoksilla. Mitkään tyhjennyskerrat eivät tunnu riittävän. Sallittuja jätteitä tuovat eivät saa tuomisiaan mahtumaan säiliöihin. Asiallisesti jätemaksunsa maksaneet miettivät kitkerinä niitä lisälaskuja, joita jätepisteitä kaatopaikkanaan käyttävät aiheuttavat.
On se nyt kumma, ettei ihminen opi näin yksinkertaista asiaa. Jäte ei kuulu luontoon eikä kaikki mökkijäte sinne, minne sen helpoimmin pystyy kippaamaan. Yhteisvastuuta hyvät ihmiset!

RAIJA LEPPÄNEN

KUKA BLOGGAA?

Pääkirjoitus

Lehti ottaa tällä palstalla kantaa paikallisesti merkittäviin, ajankohtaisiin aiheisiin.

UUSIMMAT JUTUT

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Rannikkoseutu, Tornikatu 2, 21200 RAISIO    avoinna ma - pe kello 9 - 16   Fax: (02) 439 7137  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot