Pääkirjoitus:Unelmia ja kipua
Saanhan poskeas koskettaa, saanhan helliä hiljaa...Onnellinen se äiti, joka saa päiväkodin äitienpäiväjuhlassa tulla lapsensa hellimäksi. Onnellinen se äiti, jonka vieressä tässä tilaisuudessa istuu oma äiti, lapsen isoäiti. Onnea on saada olla lenkki sukupolvien ketjussa.
Äitienpäivän aikaan on helppo vajota ruusuisiin äitiajatuksiin. Ei siinä ole mitään pahaa. En suostu siihen ajatukseen, että sen, jol onni on, sen onni pitäisi kätkeä vain siksi, ettei kaikilla ole samaa onnea.
Elämä ei jaa eväitään tasa-annoksin kaikille. Tänä äitienpäivänä ajattelen niitä naisia, jotka haluaisivat olla äitejä, mutta eivät syystä tai toisesta saa lapsia. Tänä äitienpäivänä ajattelen niitä äitejä, joiden lapsi on kuollut.
Tänä äitienpäivänä ajattelen niitä äitejä, jotka ovat pitkän odotuksen jälkeen saaneet perheeseen lapsen adoptoimalla. Ajattelen niitä äitejä, jotka syystä tai toisesta päätyivät antamaan lapsensa adoptioon.
Tänä äitienpäivänä ajattelen niitä nuoria naisia, jotka ovat kokeneet keskenmenon, eivätkä päässeetkään vielä viettämään omaa äitienpäivää.
Tänä äitienpäivänä ajattelen niitä äitejä, jotka eivät ole osanneet tai jaksaneet olla sellaisia äitejä, joita heidän yhteiskunnan normien mukaan tulisi olla. Niitä äitejä, joiden lapset ovat huostaan otettuina.
Tänä äitienpäivänä ajattelen, että äitiys on niin kovin, kovin monenlaista, kaikkea sylin lämmöstä kylmään kipuun.
Onnea matkaan, äidit.
RAIJA LEPPÄNEN
