Pääkirjoitus:Hyvää vähällä vaivalla
Pikkuisen hutera olo ja kehotus välttää saunomista tämän päivän. Siinäpä ovat verenluovuttajalle hyvästä teosta koituvat ”haitat”. Plussapuolelle voi kirjata hyvän mielen.
Verenluovutus on tärkeää ympäri vuoden. Joka arkipäivä Veripalvelu tarvitsee yli tuhannen ihmisen apua turvatakseen verivalmisteiden tasaisen riittävyyden Suomen sairaaloissa.
Juuri nyt tarvitaan erityisesti verihiutaleita, jotka säilyvät käyttökelpoisina vain viisi vuorokautta. Verihiutaleiden lisäksi kaivataan punasoluja lähes kaikista veriryhmistä sekä plasmaa muun muassa verenvuototautia sairastavien hoitoon.
Veripalvelu muistuttaa verenluovutuksen tärkeydestä myös loma-aikaan. Veripalvelu järjestää lukuisia verenluovutustilaisuuksia myös kesäisin. Jos kesän viettää kaupungissa, verenluovutukseen pääsee veripalvelutoimistoissa tai verenluovutustilaisuuksissa, joita järjestetään ympäri maata monissa paikoissa. Ajat ja paikat löytyvät helposti Veripalvelun verkkosivuilta.
Turha jäädä kotiin miettimään, kelpaanko juuri minä verenluovuttajaksi. Verenluovutussoveltuvuuden voi tarkistaa etukäteen joko maksuttomasta neuvontapuhelimesta 0800 0 5801 (arkisin klo 8-17) tai netissä Sovinko luovuttajaksi -testillä.
Pienellä vaivalla suuri lahja tarvitsevalle. Tervemenoa luovuttamaan verta.
RAIJA LEPPÄNEN


