Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Synnytyksen jälkeinen masennus koetteli naantalilaista Heli Niemiölää – ”Minä selviän, ja elämä voittaa vielä”

– Minulla on aikaisemmassa elämässäni takana kolme keskenmenoa. Ajattelin, etten edes saisi enää lapsia, sanoo Heli Niemiölä hymyillessään kymmenkuiselle Veera -vauvalleen olohuoneessaan Naantalin Ruonassa. Heli ja hänen miehensä Jukka Niemiölä tapasivat reilu pari vuotta sitten, kun Heli päätyi samaan työpaikkaan Jukan kanssa. –  Viikko siinä ihmeteltiin ja siitä se lähti. Puhuin Jukalle, että haaveenani on saada lapsi. Annoimme ajatuksen kyteä, Heli kertoo. Viime vuoden heinäkuussa Helille tuli tunne mahdollisesta raskaudesta, ja hän haki kaupasta raskaustestin. Testi näytti kahta viivaa. – En millään uskonut sitä ensiksi. Sitten aloin itkeä. Koko päivä meni iloisessa hämmennyksessä, Heli muistelee. Kahdeksannen raskausviikon kohdalla aikaisemmat raskaudet olivat menneet kesken. Mielenrauhansa vuoksi Heli halusi ylimääräisen tarkastusajan. Sikiöllä oli kaikki hyvin. Raskauden jokaisella lääkärikäynnillä Helin verenpaine oli kuitenkin korkea. –  Se oli sitä, kun jännitin niin paljon keskenmenoa, Heli toteaa. –  Olin silti älyttömän onnellinen, kun yksi haaveistani oli toteutumassa. Onneksi en tiennyt vielä silloin, mitä oli tulossa. Veera syntyi keskosena Veera syntyi kuusi viikkoa etuajassa. Se oli äitiysloman ensimmäinen päivä. Sikiön sydänääniä seurattiin, sillä syke laski aina välillä. Istukan virtaus huononi, ja Helille päätettiin tehdä sektio. – Kuulin parkaisun, kun Veera itki ensimmäisen kerran. Näin hänet vain vilaukselta ennen kuin hänet vietiin keskoskaappiin. Jukka tuli jonkin ajan kuluttua takaisin synnytysosastolle näyttämään Veeraa Helille. – Siinä oli pieni vaaleanpunainen rääpäle, jolla oli paljon tummaa tukkaa, Heli hymyilee muistolleen. Myöhemmin samana iltana hänet kärrättiin pyörätuolissa katsomaan Veeraa keskolaan. – Olin äärettömän onnellinen, Heli sanoo. Veera vietti elämänsä ensimmäiset puolitoista kuukautta keskolassa. Masennus oireili somaattisesti ja vei osastohoitoon Muutama päivä synnytyksen jälkeen Heli alkoi voida huonosti ja oksentaa. Oksentelu ei loppunut. Helillä meni ajantaju. Jossain vaiheessa hoitajat kertoivat Helille, että jatkuva pahoinvointi on psyykkistä. Heli lähetettiin Tyksin akuuttipsykiatrian osastolle. Veera jäi keskolaan. Heli oli osastolla melkein kolme kuukautta. Kun Veera pääsi kotiin, niin Jukka jäi vanhempainvapaalle hoitamaan Veeraa. – Jotkut ovat muutaman tunnin erossa lapsestaan ja kokevat siitä syyllisyyttä. Minä syyllistin itseäni valtavasti, koska olin kuukausia poissa Veeran luota. Kuitenkin pahoinvointi vei usein ajatukset, ja yritin vain selvitä jokaisesta päivästä, Heli sanoo kyyneliä silmissään. Jukka toi muutaman kerran Veeran katsomaan äitiään osastohoidon aikana. –  Syyllistin myös itseäni siitä, kun Jukka joutui ottamaan vetovastuun, vaikka Jukka sanoi, ettei se haittaa. Hän sanoi, että minun pitää parantua rauhassa. Olen niin kiitollinen Jukan avusta ja tuesta. Sitten Heli siirrettiin sisätautien osastolle, ja olo alkoi pikkuisen kohentua. Hän pyysi päästä kotiin juuri ennen äitienpäivää, joka oli myös hänen syntymäpäivänsä. – Odotin sitä. Paras syntymäpäivälahja oli saada viettää äitienpäivä oman lapseni kanssa. Heli puhuu äitienpäivänä otetusta kuvasta, jossa hän istuu keinutuolissa Veera sylissään, ja Veera hymyilee äidilleen. – Vaikka emme nähneet paljon ensimmäisten kuukausien aikana, niin Veera tiesi, että olen hänen äitinsä. Tuntui hienolta, että hän tunnisti minut. Suunnittelee töihin menoa Niemiölöistä tuli Naantalin lastensuojelun asiakkaita, ja heillä alkoi käydä perhetyö. Jukka palasi elokuun lopussa töihin, ja ensimmäiseksi viikoksi Helin äiti tuli tukemaan Heliä vauvanhoidossa. – Koen, että oli helppo luoda kiintymyssuhde Veeraan ja omaksua äidin rooli. Veera on todella helppo lapsi. Itkee vähän ja nukkuu yöt. Lastensuojelu järjestää kuukauden välein verkostopalavereja, joissa seurataan Helin vointia. – Kuukausi sitten olen oksentanut viimeksi. Vieläkin on välillä todella paha olla ja itken. Mutta se menee puolessa tunnissa aina ohi. Heli kokee vointinsa niin hyväksi, että suunnittelee menevänsä maaliskuussa töihin. – Minulta puuttuu sellainen kotiäitisovellus aivoista. Koen, että olen parempi äiti, kun saan mennä töihin, Heli tuumii. – Ennen hoin paljon, etten jaksa, mutta nyt ajattelen luottavaisesti, että kaikki järjestyy. Minä selviän, ja elämä voittaa vielä.