Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Presidentti Sauli Niinistö osti nuorilta raisiolaisyrittäjiltä puunkantotelineen – ”Laajennamme syksyllä, meillä on muutama visio, joita mietimme kesän aikana”

– Keskustelimme Saulin kanssa ja hän kyseli yrityksestä ja meistä. Oli vähän kuin normaali asiakas siinä. Tuntui hienolta tavata hänet, sillä hän ehti käydä vain muutamassa yrityksessä. Meille kerrottiin, että eritysvieras olisi tulossa käymään, mutta emme kyllä arvanneet, että se olisi Sauli, muistelee 16-vuotias raisiolainen Urho Rytsä tapaamistaan tasavallan presidentti Sauli Niinistön kanssa Helsingissä toukokuussa. Vaisaaren koulussa yhdeksännen luokkansa juuri päättäneiden Rytsän ja Tommi Lehtihuhdan NY-yritys Urto Design NY valittiin maaliskuussa Varsinais-Suomen parhaaksi. Nuori Yrittäjyys ry:n järjestämässä Uskalla Yrittää -semifinaalissa Raisiossa palkitut yritykset jatkoivat kansalliseen Uskalla Yrittää -finaaliin, jossa nuoret myivät ja esittelevät omia tuotteitaan ja palveluitaan. Kierrätyspuusta design-huonekaluja valmistavien raisiolaisten pisteellä vierailleen Niinistön matkaan tarttui puunkantoteline. Yrittäjien mukaan messutarjouksella 25 euroa maksanut tuote päätyy presidentin kesäasuntoon Kultarantaan. – Finaalissa ei tullut palkintoa, mutta oli kuulemma aika lähellä. Se oli tarpeeksi hyvä palkintoa, kun Sauli osti tuotteen. Siitä jäi aika hyvä fiilis, toteaa toimitusjohtaja Rytsä. Yrittäjiä myös tulevaisuudessa Raisiolaiset valmistavat myös kenkätelineitä, hyllyjä ja parvekesohvia. Päämateriaalina ovat käytetyt puulavat, joita pojille lahjoittaa nimettömänä pysyttelevä yksityishenkilö. Puunkantotelineidean isä oli Urhon isä, mutta muilta osin nuoret nakuttelevat huonekalut alusta loppuun itse Rytsän kodin kellariin perustetussa pajassa. Liikevaihto pyörii 2 000 euron tietämillä. NY-yritykset ovat yläkoulun ekonomian valinnaisaineen opiskelijoiden perustamia, oikealla rahalla toimivia yrityksiä, jotka lopetetaan lukuvuoden päätteeksi. Tällä kertaa yrittäjyys ei pääty peruskoulun päättyessä. – Pidämme kesän taukoa, mutta jatkamme yritysjuttuja syksyllä. Yritysmuodoksi tulee toiminimi ja ehkä vaihdamme myös nimeä. Laajennamme syksyllä, meillä on muutama visio, joita mietimme kesän aikana. Varmasti yrittäjyys on osa tulevaisuuttamme, pojat uskovat. Lentopalloa maajoukkueessa Kesällä nuoret aikovat myös vetää henkeä tulevia lukio-opintoja varten ja viettää aikaa ystävien kanssa. Tommi harrastaa jalkapalloa RaiFussa, Urhon kesä kuluu alle 17-vuotiaiden lentopallomaajoukkueen riveissä. Heinäkuussa ovat edessä EM-kisat Bulgariassa. Kahdeksanvuotiaasta asti lentopalloa harrastaneella ja maajoukkueessa kolme vuotta pelanneella Urholla on 7–8 harjoitukset viikossa. – Kausi Raision Loimussa on päättynyt ja ensi kaudeksi ovat käynnissä sopimusneuvottelut pariin uuteen seuraan, mainitsee Rytsä.