Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Kalle Aaltonen hakee marjat metsästä vaikka kontaten ja tulee Raision torille niin kauan kuin kunto antaa myöden

Perjantaina Raision torilla oli ainoastaan yksi myyjä, Halikosta saakka tullut Kalle Aaltonen , 70. Hän kävi Raisiossa jo silloin, kun tori oli vielä Raisiontien toisella puolen. Raision torin nykytilanne on Aaltosen mielestä samanlainen kuin kaikilla lähiseudun toreilla. – Eli huono, hän täsmentää. Asiakkaita ei juuri ole. Vaikka Aaltonen yrittää parhaansa, ohikulkijat eivät tunnu kiinnostuvan tuotteista. Muuan rouva hidastaa kulkuaan, katsahtaa tyrnimehupulloa ja sanoo jatkavansa matkaansa koska mehussa on varmaankin sokeria. – Ei näissä mehuissa ole sokeria, ainoastaan hilloissa on, Aaltonen huudahtaa perään. Torikauppias huokaisee ja toteaa, että päivän aikana hän myy ehkä kaksi tai kolme pulloa tai purkkia. Kanta-asiakkaat hakevat niitä. Heidän vuokseen Aaltonen kiertää toreja. Hän puhuu kohtaamilleen ihmisille marjojen ja niistä tehtyjen rouheiden, hillojen sekä mehujen hyödyistä. Hän väittää oman vastustuskykynsä pohjautuvan säännölliseen tyrnimehun nauttimiseen. – Kurkku tulee karheaksi, mutta sen kovempaa tautia en ole sitten 90-luvun saanut. ”En minä voi marjoja metsään jättää” Aaltosen myymät tyrnituotteet ovat peräisin Virosta, missä ne valmistetaan suomalaisperäisestä marjasta. Marja-aikana hän poimii ja pakastaa muun muassa mustikkaa sekä puolukkaa niin paljon kuin ehtii. Apunaan Aaltosella on varrellinen poimuri. Varsi on tärkeä etenkin silloin, kun selkä reistailee. – Ja vaikka se reistailisikin, en minä voi marjoja metsään jättää. Yhtenä vuonna poimin konttaamalla, kun en muuten pystynyt. Se onnistui hyvin, kun laitoin polvien kohdalle suojat. Työuransa Aaltonen kertoo tehneensä kokkina ja keittiömestarina. Ruuanlaittajana mies väittää olevansa hivenen laiska. – Yritän tehdä mahdollisimman helppoa kotiruokaa. Torikansa muistaa Aaltosen myös muikunpaistajana. Se on miehen mukaan mennyttä aikaa. Viranomaismääräykset ovat tiukentuneet, minkä myötä kalanmyynnistä on tullut entistä vaativampaa. Toreilla saavutettavat tienestit ovat Aaltosen mukaan sen verran vaatimattomia, ettei niiden turvin viitsi varailla paikkoja messuilta tai markkinoilta. Raision ja Kaarinan toreilla hän aikoo myydä tulevan kesänä kerran tai kaksi viikossa.