Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Mene sinäkin sieneen

Viime viikolla poliisia kohtasi Ruotsissa kauhuleffamainen näky, kun poliisin sanojen mukaan ”zombeiksi muuttuneet” venäläisturistit hoipertelivat alasti ja kirves kädessä syötyään myrkkysieniä. Uutisesta ei käynyt ilmi, mitä sieniä venäläiset olivat popsineet, mutta ainakin eräät kärpässienilajit aiheuttavat hallusinogeenisia oireita, jonka jälkeen seuraa väsymystä ja uneliaisuutta. Suomalaiset ovat kautta aikain olleet melko varovaisia siinä, mitä sieniä syötäväksi asti keräävät. Ja hyvä niin, sillä perussääntöhän on se, että kerää vain niitä sieniä, joita tunnet. Ja silti ensimmäisenä lapsille opetetaan punakärpässieni. Sienestys itsessään on hyvinkin terapeuttista toimintaa, vaikkei sieniä itse söisikään. Yleensä lähipiiristä löytyy kyllä joku, jolle sienet maistuvat. Kunhan luottavat kerääjän sieniymmärrykseen kerätä syötäviä sieniä. Loppukesästä Luonnonvarakeskuskin varoitteli huonosta sienikaudesta. Kun sateet loputa tulivat, tatteja jos jokin moisia on pompahtanut pintaan ennen näkemättömiä määriä, kuin sieniä sateella siis. Sienten nimissä menee helposti sekaisin; on haperoa, rouskua, nuijakasta, kääpää, vahakasta, tattia, malikkaa ja rusokasta, vahveroa ja mesisientä, lahottajia ja nääpiköitä sekä seitikkejä. Jotta sienestys ei olisi liian helppoa, niin esimerkiksi seitikkien suvussa on sekä vahvasti myrkyllisiä että erittäin herkullisia lajeja. Siksi syötävien sienten tunnistamisessa pitää olla tosi tarkkana. Sienestäjien ei tarvitse välttämättä kantaa sienikirjoja enää mukana metsässä, sillä älypuhelimiin on kehitetty erilaisia sovelluksia, joiden avulla saattaa sieniä tunnistaa. Mielestäni nämä sovellukset eivät kuitenkaan toimi niin hyvin, etteikö erehtymisen vaaraa olisi. Sama toki koskee kirjojen kuvia ja tekstejä. Tulkinta ja tunnistus kun jäävät aina poimijalle. Mutta itse sienestys, eli sienten löytäminen tuottaa keräilijäpohjaiselle ihmiselle aina iloa ja onnistumisen elämyksiä. Mikä onkaan sen parempaa, kuin kerätä metsästä kori täyteen sieniä ja ihan ilmaiseksi. Sienet osaavat toki leikkiä kuurupiiloa, joten niiden löytämiseksi kannattaa virittää niin haju- kuin näköaistikin kuntoon. Sienestäjällä ei ole koskaan kiire. Kun pysähtyy, hengittää raikasta metsän tuoksua ja halailee muutamaa puuta, metsäkin paljastaa antimensa helpommin. Sanonta ”kaksi mummoa meni mustikkaan, toinen ei mahtunutkaan” pätee myös sienestykseen. Toki sillä tavoin, että kaksi mummoa meni sieneen ja kummatkin osasivat myös takaisin kotiinsa metsästä. Näin ainakin toivovat pelastusviranomaiset, jotka muistuttavat myös siitä, että sienestäjän pitää tietää koko ajan olinpaikkansa ja osata reitti kotiin. Joko älypuhelinten karttojen avustamana tai ilman.