Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Eurovaalikone

Katso kuvat: Kävimme Raision lemmikkieläinten kauniilla hautausmaalla – ja kuulimme erään surullisen tarinan Naantalista

Facebookin Raisiolaiset-keskusteluryhmässä julkaistiin viime viikolla valokuva lemmikkieläimen haudasta, joka oli kuvan julkaisijan mukaan tehty Raision entisen vesilaitoksen saunan lähistölle ja liian lähelle maanpintaa; lemmikki oli haudattu 10 senttimetrin syvyyteen ja peitetty kivellä. – Jos ei osaa haudata lemmikkiään asiallisesti, niin silloin olisi ehkä syytä antaa jonkun muun tehdä se, julkaisussa sanotaan. Raision kaupungin verkkosivuilla kerrotaan, että alle 40-kiloiset eläimet on peitettävä vähintään puolen metrin paksuisella kerroksella. Yli 40-kiloisen eläimen haudan syvyyden tulisi olla vähintään metri. Muutoin vaarana on, että petoeläin kaivaa lemmikin ylös. Näin kävi kerran Naantalissa lemmikkieläinten hautausmaalla. – Siitä on kulunut ehkä jo kymmenen vuotta, mutta kerran oli eräs lemmikki haudattu liian lähelle pintaa, ja sitä oli sitten käynyt jokin eläin kaivamassa ja repimässä haudasta pois. Ei se ihan pinnassa ollut muttei tarpeeksi syvälläkään, kertoo Naantalin apulaiskaupunginpuutarhuri Jari Polkko . Ei kovin työläs tehtävä Naantalissa, niin kuin Raisiossakin, on kaupungin ylläpitämä lemmikkieläinten yleinen hautausmaa, joskin hautapaikkojen hoito ja siisteys on käyttäjien vastuulla. – Me vain merkitsemme hautapaikkoja, leikkaamme nurmikkoa ja tyhjennämme roska-astian, Polkko avaa kaupungin roolia. Tästä ei koidu erityisen paljon työtä, koska Naantalissa lemmikkieläinten hautausmaa on pidetty Polkon mukaan siistinä. Mies puhuu kokemuksella, koska hän on työskennellyt Naantalin kaupungilla jo vuodesta 1990 saakka. – Ei ole mitään valittamista eikä ole minun korviini kantautunut, että lemmikkejä olisi tätä yhtä tapausta lukuun ottamatta haudattu puutteellisesti, Polkko toteaa. ”Toiset hoitavat hautoja enemmän ja toiset vähemmän.” Naantalissa erilainen käytäntö Naantalin ja Raision lemmikkieläinten hautausmaat poikkeavat toisistaan siten, että Raisiossa hautausmaan käyttö on täysin omatoimista. – Hautapaikka valitaan ja kaivetaan itse hyvää järjestystä noudattaen, Raision kaupungin verkkosivuilla ohjeistetaan. Naantalissa taas lemmikin hautapaikka pitää varata kaupungin palvelupisteestä, josta saa myös ohjeita siitä, miten hautapaikkaa tulee hoitaa. Siinä on Polkon mukaan jonkin verran vaihtelua. – Toiset hoitavat hautoja enemmän ja toiset vähemmän, mutta ei niitä kuitenkaan samalla tavalla hoideta kuin ihmisten hautoja, Polkko kommentoi. Ei ristejä Raisioon Sekä Naantalissa että Raisiossa lemmikkieläimen haudalle voi panna muistomerkin tai -laatan, joskin Raision kaupungin verkkosivuilla toivotaan, ettei muistomerkeissä käytettäisi ristiä. Naantalissa ei samanlaista toivetta ole. – Hautapaikalle saa tuoda muistomerkin ja istuttaa kukkia, Naantalin verkkosivuilla sanotaan. – Siellä on erilaisia muistokirjoituksia, ristejä ja kiviä, apulaiskaupunginpuutarhuri Polkko lisää. Hänellä itsellään ei ole omakohtaista kokemusta lemmikkinsä hautaamisesta. – Minulla on ollut yksi kissa, ja se polttohaudattiin, Polkko kertoo. Patsaat vartioivat hautoja Ristejä löytyy tosin myös Raision lemmikkieläinten hautausmaalta. Haudat ovat erilaisia, ja joissakin on valokuva lemmikistä. Muutamalla haudalla on pieni patsas, joka toimii lemmikin muistona: siili, kani ja koira vartioivat kukin omaa tärkeää aluettaan. Vanhin lemmikki, jonka löydän, on haudattu vuonna 1988. Kyseinen lemmikki syntyi 1970-luvulla, ja muistona siitä Palovuoren metsässä on tyylikäs, kivinen laatta. Roskat löytyvät siististi kahdesta astiasta, jotka ovat tosin tyhjentämisen tarpeessa. Toisen alla on kolme pientä hautalyhtyä. Hautoja on hoidettu lämmöllä; lemmikeistä on tehty pieniä taideteoksia, ja hautausmaalla on myös kukkia. Lisäksi joillekin haudoille on tehty erilaisia kiviasetelmia. Nämä lemmikit ovat saaneet kauniin lopun elämälleen. Katso alta Rannikkoseudun kuvakokoelma Raision lemmikkieläinten hautausmaalta. Alueelle saa haudata vain lemmikkieläimiä. Eläintä ei saa haudata muovisäkissä tai muussa maatumattomassa pakkauksessa. Tarttuvia tauteja sairastaneita eläimiä ei saa haudata alueelle. Alle 40-kiloiset eläimet on peitettävä vähintään puolen metrin paksuisella ja yli 40-kiloiset eläimet vähintään yhden metrin paksuisella kerroksella. Alueella on noudatettava erityistä siisteyttä. Hautauksesta ja hautapaikan hoidosta syntyvät jätteet on pantava jäteastioihin. Tarvittaessa hautapaikka on peitettävä peitelevyllä. Lähde: Raision kaupunki