Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Uudesta testamentista tehdään nyt uutta sukupuolineutraalimpaa käännöstä, mutta sanojen muuttaminen köyhdyttää kieltä

Kun sanat muuttuvat, usein myös sanoma muuttuu. Sanojen muuttamisella köyhdytetään kieltä, olkoonkin se kuinka vanhanaikaista tahansa. Huvittavaa, että jälleen tehdään uutta käännöstä Uudesta testamentista. Ei edellisestä kuitenkaan ole kovin kauan. Toki raamatunkäännöksiä on tehty kautta aikojen, myös Suomessa. Raamattu on vain kokoelma kertomuksia ja oman aikansa kaunokirjallisuutta, johon voi uskoa, jos haluaa. Ja sen kansien sisältä löytyy tekstiä, joka pitäisi kauheudessaan kieltää alle 18-vuotiailta. Siis vanhan ikäluokituksen mukaan. Nyt tehdään entistä sukupuolineutraalimpaa Uutta testamenttia ja korjataan termejä nykyaikaisiksi. Tavoitteena ovat nuoret lukijat, jotka eivät Raamatusta juuri piittaa. Samalla se karsii luultavasti vanhaan käännökseen tottuneet. Tapahtuu sama ilmiö kuin virsikirjauudistuksessa. Siinäkin haettiin poliittista korrektiutta. Eipä ihme, sillä seurakunnatkin ovat uusiutuneet. Byrokratia ja kiellot ovat osa tämän päivän seurakuntaa. Siellä työskentelevät ovat virkamiehiä, ja kirkkoherra on ottanut roolin Ison Herran välikappaleena. Ennen kirkkoherra oli raamatullisesti sanottuna paimen ja seurakuntalaiset lampaita. Sellaisia ovat seurakuntalaiset edelleen, mutta paimenesta on tullut Herran, tai ehkä rouvan, edustaja maan päällä. Kirkkoherra oli aikanaan helposti lähestyttävä ja työaika oli 24/7. Nykyään toimitaan virastoajassa ja ennalta sovitusti. Lisäksi monessa seurakunnassa on edelleen oma nokkimisjärjestys ja armoton vallankäyttö alaisiin. Miten se sopii kristillisyyteen? Mielenkiintoista, miten uutta käännöstä aletaan toteuttaa käytännössä. Vanhaa käännöstä käytetään loppuun saakka ainakin Suomen raamattuvyöhykkeellä. Omanlaistaan arvomaailmaa edustavat uudet käännössanat. Esimerkiksi pakana-sana tarkoittaa uusittuna vierasuskoisia eli muita kuin juutalaisia. Poliittisen vallan keskipistekin kulminoituu hyvin seurakunnissa. Luottamushenkilöt ovat puoluepoliittisesti valittuja, eivät siis opetuslapsia, vaan ideologioiden edustajia. Heihin sopivat vanhan Raamatun ilmaisut hyvin. He eivät ole autuaita, vaan tekopyhiä, joilta puuttuu laupeus. Myös vanhat termit kuten herjata, langeta ja kavaltaa soveltuvat erinomaisesti nykymaailman käytännön arvoihin.