Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Raisio selvittää: Kesäruokailumahdollisuus lapsille kaupungin palveluna?

Tarvitaanko Raisiossa tai Naantalissa koulujen kesälomien ajaksi lapsille suunnattua ilmaista ruokailua? Ainakin Porissa ja Vantaalla on menossa kesän ajan kokeilu, jossa 7-18 -vuotiaille lapsille ja nuorille tarjotaan mahdollisuutta käydä syömässä sille osoitetussa paikassa lounasta. Raisiolaisten facebook-palstoilla asia on jo otettu esiin, ja ehdotettu esimerkiksi nuorisokeskus Noppaa mahdolliseksi ruokailupaikaksi. Raision kaupunginjohtaja Ari Korhosenkin korviin moinen toive on jo ehtinyt kantautua. Korhosen mukaan asiaan on tartuttu ja se on selvittelyssä. – Tuskin täksi kesäksi sellaista vielä on mahdollista kehittää, mutta asiaa selvitellään. Ennen tätä muiden kaupunkien tarjoamaa mahdollisuutta kesäajan ruokailuun ei ainakaan minun pöydälleni ole tullut huolta siitä, etteivätkö lapset saisi kesällä tarpeeksi ruokaa. Mutta ajatus ei ole huono. Toki haluamme olla Raisiossa edistyksellisiä ja tarjota tarpeellisia mahdollisuuksia, jos se resurssien kannalta on mahdollista. Asia on siis tiedossa ja sitä selvitellään, Korhonen sanoo eikä tyrmää ajatusta ainakaan tuoreeltaan. Kustannuskysymys, vaikka ruoka tuotettaisiin kaupunkien keskuskeittiöissä Myös Naantalissa ajatus nuorille suunnatusta lounasjaosta saa myönteistä vastakaikua. Mutta kuten muuallakin, kaiken takana ovat kustannuskysymykset, eli kaupungin palveluna sen pitäisi olla kirjattuna talousarvioon. – Ehkäpä joku kaupunginvaltuutettu saattaa tehdä asiasta aloitteen, jolloin asia voisi edetä talousarvioon asti. Tällä hetkellä hoidamme kesän aikana lasten leireille ja musiikkijuhlien nuorille ruokailut, mutta avointa ruokailua ei ole, toteaa Naantalin kaupungin ruokapalveluesimies Anne Virtanen. Esimerkiksi Vantaalla kesä- ja heinäkuun ajan tarjoiltava puistolounas kokosi ensimmäisenä tarjoilupäivänä 250 nälkäisen jonon.