Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Muistatko Raision ensimmäisen itsepalvelumyymälän, einesmaksalaatikon ja ostoskärryt? Helmisen kaupat jäivät raisiolaisten sydämiin

Rannikkoseudussa oli 5.12. artikkeli vanhoista raisiolaisista kauppapuodeista. Sisäkuvassa oli virheellinen kuvateksti. Toimituksessa sattuneen lipsahduksen huomannut Henna Mikkola kertoo, että kuva on hänen äitinsä Liisa Helmisen kaupasta eikä Kuninkojan osuuskaupasta. Se on otettu vastavalmistuneessa Keonpellon liikehuoneistossa. – Kuvassa on tukkuliike Aarnio-Wihurin edustaja Ilkka Seppilä , Helena Vehanen , äitini Liisa Helminen ja Kaarina Erasvuo . Ostoksilla käyneen pojan nimestä minulla ei ole tietoa. Kuvan otti ihalalainen valokuvaaja Väinö Rautavuori . Raisiolaiset puhuvat Liisa ja Veikko Helmisen kaupoista. Se onkin oikea nimitys, sillä pariskunta hoiti kauppoja yhdessä siitä lähtien, kun Liisa osti nykyisen kaupungintalon kohdalla toimineen sekatavarakaupan Pentti Puistolta vuonna 1959. Siellä oli myynnissä kaikenlaista aina hevosenkengistä elintarvikkeisiin. Helmiset olivat tulleet työn perässä Yläneeltä Raisioon. Käsistään kätevä Veikko maalasi ja lakkasi Turun Laivateollisuuden palveluksessa sotakorvausaluksia. Henna Mikkolan mukaan valmistuneet laivat olivat hänen isälleen tärkeitä. Hän tapasi ottaa niistä jokaisesta laatikkokamerallaan kuvan. Veikko oli sotainvalidi. Käsikranaatti oli ruhjonut hänen kylkensä ja jättänyt sirpaleita kehoon. Veikon oikea kyynärvarsi oli rakennettu uusiksi ja niitattu 45 asteen kulmaan. – Hän ei tahtonut näyttää vammaansa. Isä halusi aina sellaiset housut, joiden taskussa hän pystyi luontevasti pitämään huonosti liikkunutta kättään. Vammasta huolimatta isällä oli kaunis käsiala, Henna Mikkola muistelee. Raisio oli mullistusten kourissa Vuonna 1960 ryhdyttiin rakentamaan Raumalle johtavaa valtatietä. Siinä yhteydessä katkaistiin Liisa Helmisen kaupan, eli Ahtilan kiinteistön, ohi johtanut tie, joka vei kirkon taakse. Sitä pitkin oli kuljettu esimerkiksi Pasalaan ja Mahittulaan. – Kun Keonpellon liikekiinteistö valmistui 1960, äitini vei kauppansa sinne, Henna Mikkola muistelee. Siitä tuli niin sanottu palvelumyymälä. – Eli myyjättäret päivystivät tiskin takana. He hakivat ja paketoivat asiakkaiden pyytämät tuotteet. Myyjien palvellessa asiakkaat juttelivat keskenään. Tilat olivat niin ahtaat, ettei muunlainen järjestely olisi ollut mahdollinen, Henna selittää. Myöhemmin Keonpellon liikekiinteistöstä vapautui suurempi liiketila. Siihen Liisa Helminen perusti 1966 paikkakunnan ensimmäisen itsepalvelumyymälän. Asiakkaat oppivat keräämään tuotteet ostoskärryyn tai -koriin ja maksamaan ne kassalle. Idea oli tiettävästi peräisin Aarnio-Wihurin edustajilta. He kertoivat Helmisille, että itsepalvelumyymälöitä oltiin perustamassa eri puolille Suomea. Itsepalvelumyymälä toi einesmaksalaatikon Uutta Liisa Helmisen itsepalvelumyymälässä olivat einekset, muun muassa maksalaatikko. Lihatuotteet myytiin edelleen palvelutiskiltä. Maitoakin alkoi saada hyllystä: pulloissa ja maitopusseissa. Kaikki eivät valmiiksi pakatusta maidosta pitäneet. Heitä varten oli automaatti, jolla pystyi annostelemaan jäähdyttämöhuoneen tonkassa ollutta maitoa omaan kannuun. Myös kahvimylly oli suosittu kone. Henna Mikkola muistaa asiakkaiden pitäneen erityisen hienona sekoitusta, johon laitettiin 250 grammaa Presidenttiä ja saman verran Juhla Mokkaa. Henna Mikkolan mukaan hänen vanhempansa pitivät kiinni aukioloajoista. Arkisin kauppa palveli kello 17 saakka ja lauantaisin kello 14 asti. Pyhäpäivinä ovet pidettiin pääsääntöisesti kiinni. – Sunnuntaisin emme itsekään menneet hakemaan mitään kaupasta, vaikka se olisi ollut mahdollista. Asuimme läheisessä Keokulman kerrostalossa. Kellarikerroksessa olleeseen alavarastoon toimitettiin perunat, jauhot ja sokerit. Hennalle oli mieluista työtä olla alhaalla pussittamassa ja punnitsemassa. Liekö Raision maaperä yllättänyt 1960-luvun rakentajat, kun eräänä kevättalvena tulva iski kaupan alavarastoon. Tappioiksi kirjattiin muutama kymmenen kiloa entistä kuivatavaraa. Kauppoja oli lähes joka kulmalla, koska jääkaapit olivat vasta yleistymässä. Ruokaa haettiin koteihin lähes päivittäin. Ihmisillä ei myöskään ollut autoja, jotka olisivat mahdollistaneet suurten ostosmäärien kuljettamisen. Helmisen kaupan arkea sävyttivät kotiinkuljetukset. Esimerkiksi lääkäreillä oli kotiapulaisia, jotka tilasivat ruokaa isäntäperheilleen. Veikko Helminen toimitti tilauksia farmari-Škodalla. Veikko seurasi ja tuki aktiivisesti vaimonsa pyörittämää yritystoimintaa loppuun saakka. Hänen maallinen taipaleensa päättyi 1999. Ruokakauppa vaihtui tekstiililiikkeeseen Raision liikekeskuksen ylätasolta tuli myyntiin tekstiililiike 1976. Liisa Helminen osti sen ja myi ruokakauppansa vappuna 1977. Tekstiiliala oli kauppiaalle entuudestaan jollakin tavalla tuttu, sillä hän oli toiminut Yläneellä kotiompelijana. – Minä ja veljeni olimme tekstiililiikkeessä, kun äiti keskittyi vielä jonkin aikaa itsepalvelumyymälään. Vanhempi poikani oli tuohon aikaan 9 kuukauden ikäinen. Hän oli usein liikkeen takahuoneessa leikkikehässä, Henna Mikkola kertoo. Liisa piti tekstiililiikettä kesään 2015 saakka. Liikkeen lopettamisen aikoihin 93-vuotias Liisa perusteli pitkää kauppiasuraansa sillä, ettei hän muutakaan osaa tehdä. Henna sairastui vakavasti 13 vuotta sitten. –  Sen vuoksi en pystynyt loppuvaiheessa olemaan kovin paljon äitini apuna. Liisa piti viimeiseen asti kiinni periaatteestaan myydä asiakkaille laadukkaita kotimaisia vaatteita. Hän huolehti siitä, että vaate näytti hyvältä asiakkaan yllä. –  Äiti ei pelannut alhaisilla hinnoilla tai edullisilla tuontivaatteilla siihen tapaan kuin suuret vaateketjut. Aika ajoi tekstiililiikkeen ohi, Henna sanoo. Nykyään Liisa Helminen asuu Sorolaisenmäessä. Henna kertoo äitinsä pärjäävän, kunhan hoitajat käyvät katsomassa ja auttamassa. – Hänellä on vieläkin tapana lähteä esimerkiksi sängystä liikkeelle raketin lailla. Vanhalle ihmiselle olisi turvallisempaa juoda ensin vaikka lasi vettä, Henna tuumii