Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Intohimosta tuottavaksi yritykseksi - nuorten poikien yritys välittää merkkilenkkareita

Kun kaverukset Ukko Niemi ja Sami Laakso kertovat, että myyvät urheilukenkiä kalliimmalla, mitä ne uutena maksavat, loksahtaa kuulijalta suu auki. Miksi ihmeessä? Ja miten se voi olla kannattavaa, siis miksi kukaan maksaisi kengistä enemmän, kuin mitä ne uutena maksavat? Ihminen, joka ei ole tutustunut sneakerheadien eli kenkäkeräilijöiden maailmaan, ei voi ehkä asiaa ymmärtää. Mutta pienen nuorten miesten pienen alustuksen jälkeen vähitellen ymmärtää, että lenkkarien keräilyssä pätevät samat lainalaisuudet kuin muussakin keräilyssä. – Merkkilenkkarivalmistajat tekevät yhteistyötä kuuluisuuksien kanssa. Näitä erikoispareja sitten lasketaan maailmalle tietty rajoitettu määrä, jolloin ne eivät suinkaan ole kaikkien saatavilla. Sneakerheadit sitten etsivät haluamiaan pareja niiltä, jotka ovat onnistuneet kyseiset kengät jostain ostamaan, Ukko ja Sami keräilyn saloja valaisevat. Kengät ovat kuitenkin käyttöesineitä ja niiden pitää vieläpä sopia kooltaan käyttäjän jalkaan, joten sekin vaikeuttaa keräilyä. – Me pyrimme pitämään oman keräilymme ja sitten myyntibisneksen erillään. Eli myyntiin kahmimme mahdollisimman monta paria koosta välittämättä ja keräily on sitten enemmän omaa kokoa, Ukko sanoo. Myyntibisnestä nuoret miehet hoitelevat Hypesell Finland-yrityksensä kautta. Bisnestä he ovat tehneet viimeiset neljä vuotta. Leikkitappelusta ystäviksi ja yrittäjiksi Vaikka tällä hetkellä näyttää siltä, että Ukko ja Sami ymmärtävät toisiaan jo puolesta sanasta, niin aina se ei ole ollut siten. Poikien ystävyys alkoi yläasteella. Ukko oli huomannut, että Samilla on aina tosi siistit lenkkarit jalassa. – Kun siirryin yläasteelle, Sami oli minun mielestäni vähän sellaisen kovan pojan maineessa. Minä taas ehkä vähän kiltimpi, enkä olisi uskonut, että voisimme ystävystyä. Olin käynyt kurkkaamassa Samin instatilin kuvia, joiden perusteella tein vääriä ennakkopäätöksiä, Ukko muistelee. Vähitellen pojat kuitenkin ajautuivat samaan kaveripiiriin ja lopulta he ottivat mittaa toisistaan pienellä leikkitappelulla. – En sitten ottanutkaan köniini leikkitappelusta niin pahasti, kuin odotin ja siitä alkoi meidän ystävyys, kuvailee Ukko. Kun Ukko on kaksikosta ehkä sosiaalisempi ja avoimempi, Sami kuuntelee vieressä hiljaa ja nyökkäilee tai lisäilee omia näkemyksiään. – Merkkilenkkareita aloimme keräillä 8.- luokan paikkeilla. Ysiluokka oli mageeta aloittaa uudet stiflat jaloissa. Ensimmäiset merkkilenkkarit oli kuitenkin käytetyt, koska silloin ei uusiin ollut varaa, sanoo Sami. Kummallakin pojalla ensimmäiset ”keräilylenkkarit” olivat Adidaksen ja Kanye Westin yhteistyöprojektin Yeezyt. Ensimmäisistä kesätöistä pojat kuluttivat 250-350 euroa kenkien ostoon. – Silloin kyllä vanhemmat ihmettelivät, onko järkevää. Mutta eivät enää, kun ovat nähneet, miten tuottoisaa lenkkareiden välittäminen on, kummatkin kertovat. Mopokolari vauhditti bisnesajattelua Aika pian pelkkä keräily vaihtui pienimuotiseen bisnesvainuun alalla. Maailmalla, varsinkin jenkeissä tienataan suuria summia lenkkareita välittämällä. Myös sattumalla on ollut osuutta poikien yritysidean vauhdittumiseen. – Toinen meistä ajoi mopolla autoa päin kolarin, jota vakuutus ei korvannut. Maksettavaa tuli noin 10 000 euroa ja jotenkin se piti kuitata. Mietimme yhdessä, että ei ole kiva aloittaa täysi-ikäisyyttä joskus 18-vuotiaana, kun niskassa on suuret velat korkoineen. pojat sanovat. He uurastivat kesän, ja kolarikesän lopussa maksut oli maksettu. Vanhemmat olivat hyvillään, että kolarin ajanut poika maksoi kulut itse, eikä joutunut vanhempien kukkarosta lainaamaan. – Minä olen tiennyt jo 5.-luokalta asti, että minusta tulee isona yrittäjänä. Jos haluaa saada rahaa käyttöönsä, pitää se itse hankkia. Kumpikaan meistä ei tule sellaisesta perheestä, jossa rahaa jaettaisiin holtittomasti, Ukko sanoo. Samille yrittäjyys on tuttua, sillä hänen lähisukunsa on koostuu yrittäjistä. Hän on aina tiennyt, että haluaa tehdä töitä vain itselleen. – Näiden vuosin aikana olemme kasvaneet paljon ja oppineet vastuuta. Periaatteessa olemme oppineet samoja asioita tekemällä koulun ohella, kuin mitä merkonomiopiskeluissamme. Koska yrittäjäkurssilla piti tehdä oma yritys, ajattelimme tuoda esille jo olemassa olevan yrityksemme. Yllätys olikin suuri, kun voitimme alkukarsinnan ja pääsimme jatkoon, Sami sanoo. Intohimo täyttää vapaa-ajan lähes kokonaan Tällä hetkellä tavaraa liikkuu niin nopeasti, että nuoret voivat hoitaa liiketoimintaansa kodeistaan käsin. Vaikka toiminta alkoi käytetyistä tossuista, nykyään liiketoiminnan suurimmat tulot vyöryvät uusien lenkkareiden myymisestä eteenpäin keräilijöille. Pari viimeistä vuotta he ovat olleet myymässä Suomen suurimmassa alan tapahtumassa, joka on järjestetty Kattilahallissa Helsingissä. – Viime kevään tapahtumaa varten hamstrasimme niin paljon kenkäpareja kuin pystyimme ja myimme ne kaikki siellä tapahtumassa, Ukko toteaa. Postin avulla liikkuu suurin osa poikien myymistä tossuista. Joitakin pareja he saattavat ostaa tai myydä kasvotusten Helsingin seudulta, jos tarvitsee lähteä kauemmas. – Netissä tapahtuva osto ja myynti on enimmäkseen se, mitä teemme. Myymme löytämiämme uusia pareja ulkomaiselle kenkävälitys-sivustolle, joka taas välittää kenkiä ympäri maailmaa. Suomessa toimimme netissä ehkä enemmän omilla nimillämme kuin yrityksen nimellä, sillä luotettavuus on tärkeää. Niin ostajille kuin myyjillekin, Ukko ja Sami kuvailevat. Netissä voi toki tulla huijatuksi, mutta Ukon mielestä Sami on niin rauhallisen ja rehellisen supliikkimies netissä, että pystyy järkevällä kommunikoinnilla hoitamaan hankalat tilanteet. – Meillä oli käytössämme vähän aikaa Naantalissa tila, jossa kuvasimme ja paketoimme lähetyksiä. Naantalin postin henkilökunnalle tulimme varmasti tutuiksi, sillä vähintään viisi pakettia kerrallaan liikkui päivittäin edes takaisin postissa, Ukko naurahtaa. Pojat ovat toki kokeneet muutamia tapauksia, joissa on yritetty joko huijata tai ostettu tavara on osoittautunutkin aidon sijaan väärennökseksi. Samin ja Ukon puheista kuulee, että pojat ovat hyvin tietoisia niistä keinoista, miten kenkien aitous todetaan. – Meillä on olemassa hyvät kontaktit niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Niistä saa apua ongelmatilanteissa sekä tietenkin myynnissä ja ostamisessa. Sneakersheadien yhteisö netissä on erittäin auttamishaluista, pojat kiittelevät. Tähtäimessä suuremmat liike-ideat ja kiinteistösijoittaminen Pelkkiin lenkkareiden välittämiseen Ukko ja Sami eivät aio tyytyä. Mielessä siintävät suuremmat rahat, kuten kiinteistösijoittaminen ja mahdollisten muiden uusien ongelmanratkaisupalveluiden kehittäminen ja tuottaminen. – Olemme aina olleet kiinnostuneita myös sijoittamisesta. Kaikki, missä raha liikkuu, kiinnostaa meitä. Olemme pyöritelleen useitakin ideoita keskenämme, jotkut varsin hullujakin. Kunhan saamme opiskelut valmiiksi ja paperit käteen olemaan turvana, laitamme isommat rattaat varmasti pyörimään, Ukko uskoo. Ystävykset näkevät tulevaisuuden samankaltaisena kuin nyt, eli yhteistyö tulee toimimaan jatkossakin. Riitaa heillä ei ole ollut yhdessä yrittämisen aikana, ellei pientä kinaa jostain kenkäparista alkuaikoina lasketa. – Kenkiä riittää kyllä kaikille, ei niistä kannata tapella, Sami sanoo. Yhteistyö on toiminut niin sutjakasti, että pojat miettivät yhteisen asunnon hankkimista heti, kun mahdollisuus siihen tulee. Koska yrityksen pyörittämine vie melkein kaiken vapaa-ajan, ei kaksikolla ole vielä ongelmia edes seurustelusuhteissa. – Ei sellaisia säätöjä jaksa nyt. Eikä meitä kukaan edes huolisi, Ukko vitsailee leikkimielisesti ja Sami myötäilee vieressä hiljaa. Pojat vakuuttavat, että kaverisuhde kestää, koska on kestänyt yhdessä yrittämisenkin tähän asti.