Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Juniorityö tuottaa hedelmää VG-62:ssa – Keihäänkärkenä vuonna 2005 syntyneiden jääkiekkojoukkue

VG-62:n valmennuspäällikkö Tom Koivistolla on syytä hymyyn. Seuran juniorityö on hyvällä mallilla. Keihäänkärkenä on 2005 syntyneiden joukkue, joka valtasi paikkansa ikäluokan korkeimmalta tasolta. Samassa lohkossa pelaa monen suurseuran joukkueet, kuten Helsingin Jokereiden, Espoon Bluesin, Turun Palloseuran ja Helsingin Jääkiekkoklubin juniorit. – Myös lohkon kuudes joukkue, Keravalla ja Tuusulassa toimiva KJT on nykyään iso seura junioripuolella. Ulos jäivät esimerkiksi Lukko ja Tuto, Koivisto kertoo. Pienen seuran salaisuus on yhteistyössä. VG-62 tekee ikäluokassa yhteistyötä Someron Pallon, Forssan Palloseuran ja Loimaan Rocketsin kanssa. VG-62 toimii emoseurana, jossa muiden seurojen pelaajat käyvät pelaamassa pelaajaliikennesopimuksen ansiosta. – Somerolla ei esimerkiksi ole lainkaan joukkuetta tässä ikäluokassa. He harjoittelevat siellä 2004 syntyneiden kanssa ja pelaavat täällä. Koivisto myöntää, että seura toimii lähes voimavarojensa ylärajalla. Ensi kaudella alkavaan C-junioreiden SM-sarjaan rahkeet eivät riitä. – Mutta ei se ole tarkoituskaan. Tuo ikä on se, jossa pelaajien pitää lähteä suurempiin seuroihin. Siihen ohjaa myös Jääkiekkoliitto toiminnallaan. Hän toivoo, että täysin ilman joukkuetta VG-62 ei 2005 syntyneiden osalta ensi vuonna jää. – Ensi kaudella C-junioreiden kanssa on tarkoitus hakea villikorttia Mestikseen ja saada sitä kautta kehitettyä seuran pelaajapolkua. VG-62:ssa juniorit ovat saaneet nauttia viime vuosina poikkeuksellisen laadukkaasta valmennuksesta. Tärkeää työtä tekevien vanhempien joukosta on löytynyt innokkaita valmentajia nuorempiin ikäluokkiin, jonka lisäksi valmennuksessa on lastensa kautta toiminut useampikin entinen liigapeluri. Laadukkaan valmennuksen takaaminen tulevaisuudessa luo haasteita valmennuspäällikölle. Hän rohkaisee vanhempia lähtemään mukaan ja lupaa tukea aloittavia valmentajia parhaansa mukaan. – Minun tukeni lisäksi liiton valmentajakoulutukset auttavat uusia valmentajia. Usein valmennuksesta jäädään sivuun, kun oma lapsi lopettaa tai siirtyy muualle. Uusia tarvitaan mukaan toimintaan jatkuvasti. Kortensa kekoon on antanut myös edustusjoukkue, josta käy vuorollaan kaksi pelaajaa opastamassa kiekkokoululaisia jääkiekon saloihin. – Se on iso juttu pienille pojille. Koiviston mukaan valmennus kokonaisuudessaan on murroksessa. Ammattiurheilun kautta heijastuva arvomaailman muutos ohjaa valmennusta ihmislähtöisempään suuntaan. – Nykyään valmentajat ovat entistä enemmän kasvattajia. Ennen vaatimustaso oli kova ja keinot siihen pääsemiseen rajumpia. Tärkeintä on tukea ja innostaa pieniä poikia. Se vanha tyyli ei tänä päivänä toimi. Keskiviikkona VG-62 oli saanut vieraita Ranskasta. Dragons de Rouen -seuran juniorit pelasivat kaksi ystävyysottelua VG:n junioreita vastaan. Ranskalaiset osallistuvat TPS:n järjestämään kiekkokouluun Turussa, mutta halusivat pelata leirinsä aikana naantalilaisia vastaan. – He vierailevat Suomessa toista vuotta peräkkäin. Myös viime vuonna pelasimme heitä vastaan, kertoo D-junioreiden joukkueenjohtaja Tomi Viro . Yhteys Naantaliin löytyy seuran toimihenkilöistä. Joukkueenjohtajana toimiva Teija Gaultier on asunut Naantalissa. E-junioreissa VG:n maalia vartioinut Sauli Salonen pelasi mielellään ranskalaisia vastaan. Se tuo mukavaa vaihtelua kotimaisiin joukkueisiin. Salonen ei vielä ole ulkomailla pelannut, mutta sinne peluri on ajatellut uransa aikana lähteä. – Viimeistään sitten aikuisena, nuori kassari tuumaa.