Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Killin markkinat houkuttelevat vuosi vuodelta enemmän kävijöitä

Killin markkinat lukuisine kojuineen täyttivät lauantaina Raision Varppeenaukion jo 46. kerran. Viime vuonna markkinat saivat ennätyssuosion. Tänä vuonna tapahtuma veti vielä enemmän markkinakansaa paikalle. –Arviolta täällä on tänään käynyt 3000-4000 ihmistä. Killin markkinoissa on kyllä vetovoimaa, Raisioskeskuksen hallituksen jäsen Sari Laine iloitsee. Killin markkinat viihdyttivät ihmisiä muun muassa tanssi- ja musiikkiesityksillään. Lapsille esiintyi taikuri Hassu Hessu. Ohjelmassa oli myös erilaisia kilpailuja, kuten Rouhea Raisio -valokuvakilpailu sekä Tangostara-laulukilpailu. Tangostara-kilpailun voittajiksi tulivat ruskolainen Raija Ellmen ja Paraisilla asuva Pauli Lindeman . –Osallistuin Tangostaraan, koska olen yllytyshullu. Minulla on kahdeksan vuoden karaoketausta. Voitto tuntuu aivan uskomattoman ihanalta, Ellmen riemuitsee. Tangostaran voittajien ja muiden kilpailijoiden kesken järjestetään tangokonsertti myöhemmin. ”Pomppulinna on ihan paras” Raisiolainen Anna Mäkinen työntelee markkinoilla lastenvaunuja, jossa nukkuu pieni vauva. -Hän on viisikuukautinen Sofia, tuore äiti hymyilee. –Jospa löytäisin Sofialle jotain kivaa täältä, Mäkinen pohtii. Raisiolainen Raini Pajukoski on katsomassa, kun hänen tyttären tyttärensä Maisa Roininen pomppii innoissaan pomppulinnassa. –Pomppulinna on ihan paras. Viimeksi olin HopLopissa pomppimassa, Maisa muistelee. –Maisan ja hänen siskonsa pihalla on myös trampoliini. Se on heillä kovassa käytössä, Pajukoski kertoo. Raisiolaiset Elsa ja Iina Virkki tulivat äitinsä Maarit Virkin kanssa markkinoille hakemaan ilmaisia ilmapalloja. –Tämä on meidän tyttöjen laatupäivä, kun olemme kolmestaan liikenteessä. Elsa löysi Pet Shoppeja ja arpojakin on tullut ostettua, äiti tiivistää. –Hassu Hessun taikatemppu liinojen kanssa oli hauska, Elsa kertoo. Pikkusiskon Iinan mielestä parasta markkinoilla ovat ilmaiset karkit. Killin markkinat järjesti Raisiokeskus yhteistyössä kaupungin, seurakunnan sekä paikallisten yritysten ja yhdistysten kanssa.