Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Läksytön ope - huono ope?

Mitä eroa on laiskanläksyllä ja läksyllä? Se, mitä minulle on ikivanhoista kinkeriajoista opetettu on, että ne oppilaat, jotka eivät oppineet tarpeeksi nopeasti kiertokouluissa lukemaan, saivat laiskanläksyä. Peruskoulun olemassa olon ajan läksyjä on tulvinut oppilaille joka päivä, oli kyse sitten ahkerasta tai laiskasta oppijasta. Vanhempien tehtävä on huolehtia, että lapsi tekee läksynsä. Osa vanhemmista jaksaa ja pystyy auttamaan lapsiaan huimiin läksysuorituksiin, kun taas osa oppilaista rupeltaa läksytaipaleensa oman onnensa nojassa kotioloista johtuen. Eroa on myös koulujen ja opettajien välillä. On oppilaita, jotka kertovat käyttävänsä kaiket arki-illat läksyihin ja toiset taas tuskin tietävät, missä oppikirjat kulloinkin lojuvat. Minusta ainakin tuntuu siltä, että opettajien keskuudessa on vallalla läksyjen antamisen ihannointikulttuuri. Ne opettajat, jotka laittavat oppilaansa puurtamaan koulujuttuja myös iltaisin, ovat tehokkaita. Miksei asiaa voisi ajatella niin, että opettajan tehtävä on opettaa asiat tunneilla niin, että lapset oppivat? Seuraavalla tunnilla opittuja asioita voi kerrata ja kysellä, mitä oppilaat edellisestä tunnista muistavat läksyjen tarkastamisen sijaan. Mielestäni tehokas opettaja luottaa siihen, että oppilaat oppivat tunneilla tarpeelliset asiat. Jos joku haluaa oppia enemmän, opiskelkoot sitten opettajan antamilla lisätehtävillä kotona lisää. Nyt tapahtuu juuri toisinpäin. Ne oppilaat, joita ei kiinnosta, tai ovat vain muuten hitaampia, joutuvat yleensä tekemään iltaisin läksyjä muita enemmän. Miksei voisi ajatella, että ne saisivat tehdä lisätehtäviä, jotka haluavat? Näin eriyttäminen kukoistaisi. Jos minulta neljän lapsen vanhempana kysyttäisiin, pitäisikö koulussa antaa läksyjä, vastaisin ei. Parhaiten muistan lasteni kouluajoilta ne päivät, jolloin lapsi koulusta tullessaan hihkaisee, että ei tullut mitään läksyä! Syynä joko oikea läksyttömyys tai sitten lapsi oli ehtinyt tunnilla tehdä tarpeelliset tehtävät. Lapsille toitoteaan, että oppiminen on heidän palkkansa, mutta abstraktin käsitteen tajuaminen lapsena tai teininä ei oikein onnistu tai ei palkitse riittävästi. Oppiminen kun yleensä on monien asioiden ja pidemmän ajan summa, jolloin sen huomaaminen on vaikeaa. Läksyttömyys toki asettaisi opettajalle paineita suunnitella opetus niin, että asiat ehdittäisiin opetella annetussa ajassa. Ehtimättömiä asioita ei voisi lykätä kotiläksyiksi. Näin opetuksen pitäisi tunneilla olla mielekästä ja mieleenpainuvaa, jotta esimerkiksi käytöshäiriöiltä ja sitä kautta ajan tuhlaamisesta epäolennaiseen tunneilla vältyttäisiin. Mikä on läksyjen perimmäinen tarkoitus? Varmistaa kertaamalla, että opitut asiat ovat hallussa vai uusien asioiden opetteleminen itsenäisesti? Mielestäni sananlasku, että kertaus on opintojen äiti, pätee vain silloin, jos asiat kerrataan yhdessä luokan kera koulussa. Pakolliset läksyt sekä automaattiläksyt pitäisi unohtaa ja tilalle tuoda motivoivampia tapoja kannustaa nuoria itseopiskeluun. Jos nuori niin haluaa tai saa tukea siihen vanhemmiltaan. Vai onko läksyjen tarkoitus valmistaa oppilaat työelämään, jossa työt tuodaan kotiin ja niitä tehdään palkatta, koska halutaan olla suorittajia? Näin eriyttäminen kukoistaisi.