Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Rymättylään merikaapelia 7 kilometriä

Caruna laskee toukokuun aikana noin seitsemän kilometriä merikaapelia mereen Rymättylässä. Kaapeloinnilla rakennetaan saaristoon rengasverkkoja, jotka parantavat sähkönjakelun luotettavuutta. Merikaapeloinnit ovat osa keväällä 2016 alkanutta laajempaa verkonparannushanketta. Hanke työllistää suoraan noin 150 henkilöä, ja sen arvo on noin 15 miljoonaa euroa. Kaapelointeja tehdään laajalla alueella Rymättylässä. Merikaapelit lasketaan viiteen eri paikkaan, joista pisin lähes kolmen kilometrin mittainen on välillä Saloluoto – Iso-Maisaari. Muut välit ovat Ampuminmaa – Saloluoto, Kirveenrauma, Sakoluoto – Vähä-Maisaari sekä Hämmärsalmi. –Merikaapeleiden avulla rakennamme saaristoon rengasverkkoja, joilla saamme palautettua sähköt vikatilanteissa nopeammin asiakkaillemme. Lisäksi lisäämme sähköverkkoon automaatiota, mikä myös nopeuttaa vianpaikannusta. Kokonaisuudessaan maakaapelointi vähentää sään vaikutusta verkon toimintaan ja parantaa siten sähkönjakelun luotettavuutta asiakkaillemme, kertoo hankepäällikkö Kalle Sato tiedotteessa. Teiden varsilla kulkee urakoitsijan kaivinkoneita ja muuta ajoneuvokalustoa upottamassa kaapelia ojaan, mikä voi paikoin aiheuttaa tilapäisiä liikennejärjestelyjä työmaiden lähistöllä. Merikaapeleiden laskussa apuna on Telepaatti-kaapelialus.