Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Ryhti edelläkävijänä erityislasten liikuttajana

Raision kolmanneksi vanhimman urheiluseuran judoharjoituksissa ilma on kostea. Lähes parikymmentä nuorta ja lasta harjoittelee judotekniikoita valmentaja Ari Luomasen opein. Osa osallistujista on erityislapsia. Sovellettu judo on suunnattu henkilöille, joilla on erityistä tuen tarvetta esimerkiksi liikkumisessa, ymmärryksessä, puheen tuottamisessa, aistien toiminnassa, suureen ryhmään sopeutumisessa tai tarvitsee jostain syystä enemmän aikaa asioiden oppimiseen, kertoo Suomen Judoliitto verkkosivuillaan. Judoliitto on lajiliitoista aktiivisin sovelletun liikunnan toimija Suomessa. Sovellettua judoa voi harrastaa yli 25 paikkakunnalla Suomen Judoliiton jäsenseuroissa. Raision Ryhti on yksi niistä. –Me olemme Turun alueen ainoa sovelletun judon seura. Seuraavaksi lähimmät paikkakunnat ovat Pori, Tampere, Nummela ja Kirkkonummi. Meidän sovelletun judon toiminnassa on ollut mukana harrastajia Turusta, Liedosta, Kyröstä, Naantalista, Paraisilta ja Kaarinasta asti, soveltavan judon harjotuksia vetävä Tuula Holtti kertoo. Holtin mukaan seurassa on toistakymmentä sovelletun judon harrastajaa. –Sovellettua liikuntaa ei muutenkaan ole paljoa tarjolla. Me panostamme toimintaan ja mainostamme tarjoavamme liikuntamahdollisuuksia erityislapsille. Seurassa on sovelletun judon ryhmä, mutta se harjoittelee kahdesti viikossa muiden ryhmien kanssa. Tiistaisin harjoittelu tapahtuu lasten alkeiskurssin kanssa ja sunnuntaisin sovelletun judon ryhmä kokoontuu lasten jatkokurssin kanssa. Aikuiset sovelletun judon harrastajat harjoittelevat yhdessä aikuisten kuntojudo-ryhmän kanssa. –Opetamme seurassa jo lasten alkeiskurssille tuleville, että harjoituksissa käy kaikenlaisia lapsia. Osalla keskittyminen voi olla toista huonompaa ja voivat tarvita enemmän apua keskittymiseensä, osalla liikkuminen voi olla tavallista huonompaa. Ryhmään voi tulla kuka vain, emme tarvitse diagnoosia, Holtti jatkaa. Vetäjillä on kokemusta erityislasten kanssa toimimisesta. Vetäjiä on tarpeeksi, jotta ryhmää voidaan tarvittaessa jakaa pienempiin. –Kaikkia vetäjiä ei ole varsinaisesti koulutettu sovelletun judon vetäjiksi, mutta kaikki osaavat ohjata harjoituksia soveltaen ne kaikille osallistujille sopiviksi. Tanja Virtasen 12-vuotiaalla pojalla on todettu ADHD. Hän kuvailee sovellettua judoa ”loistavaksi jutuksi” pojalleen. –Laji on todella sopiva ADHD-lapselle. Se on auttanut keskittymiseen, Virtanen sanoo. Raision Ryhdin sovelletun judon ryhmän urheilijat ovat menestyneet myös kilpailuissa. Toukokuun lopulla Matti Heino voitti kultaa, Hanna Summanen hopeaa ja Markus Vainio pronssia sovelletun judon SM-kilpailuissa Turussa. Pari viikkoa sitten menestystä tuli myös Kreikassa, josta kolmikosta jokainen palasi mitalin kanssa. –Voitin kolme viidestä ottelusta siellä, hopeaa voittanut Vainio kertoo.