Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Saaristoluontoa, metsän rauhaa ja muinaishistoriaa

Lapissa lapsuutensa viettänyt merimaskulainen Unna Äkäslompolo tähyää sinertävään horisonttiin Otavan saaren korkeimmalla kohdalla. Lämpimänä elokuun iltana Villivuoren luonnonsuojelualueen kalliorinteet, käppyrämännyt ja kaukana välkehtivä järvi tuovat hänelle mieleen Lapin tunturimaisemat. Korkeat paikat ja aavat näköalat viehättävät. Pohjoisen joen varren kasvatti on oppinut rakastamaan merta ja saaristoa. Parhaat paikat niiden ihailuun Naantalissa ovat Merimaskun toiseksi korkein kohta, Kaasavuori, Rymättylän Karhuvuori sekä Kuparivuoren kalliot. –Joki on sielunmaisemani, mutta merikin on jo päässyt iholle. Vettä elementtinä kaipaa. Matkailualan ammattilaisen, matkabloggaajan ja reppureissaajan mielestä suomalaiset ovat metsäkansaa. –Jos oikein hurahtaa retkeilyyn, eivät Suomesta luontokohteet lopu. Se on tosi antava harrastus. Metsä rauhoittaa, ja on tosi energisoivaa käydä latautumassa metsässä. Kyllä täällä ainakin itse tuntee olevansa kotona. Polku vailla viitoitusta Unna Äkäslompolo arvelee, että Villivuoren luonnonsuojelualue on paikallisten keskuudessa tunnettu, mutta laajemmalle yleisölle melko tuntematon kohde. Polulle ei ole opasteita ainakaan osoitteessa Koverintie 332 sijaitsevan sähkökaapin viereisellä lähtöpaikalla. Tieltä pellon laitaa sivuavaa kärrypolkua kuljetaan noin 300 metriä, jonka jälkeen suunnataan oikealle metsään. Metsän laidasta Villivuoren laelle ja pronssikautisille muinaishaudoille johtavalle rinteelle päästäkseen on puskettava vaikeakulkuista maastoa korkean saniaisviidakon läpi. Kunhan noin sadan metrin ryteiköstä selviää, rinnettä voi alkaa nousta helppokulkuisempaa polkua pitkin. Luokkaretkellä ensimmäinen kerta Naantalissa suurimman osan elämästään viettänyt Äkäslompolo muistelee käyneensä luonnonsuojelualueella ensimmäisiä kertoja koulun luokkaretkellä. Silloin vielä hyväkuntoisista aidan seipäistä muutama sojottaa yhä reittiä huipulle. Vaikka luonnonsuojelualue ei suuria massoja kaipaa, retkeilijä soisi polulle pientä ehostusta. Äkäslompolo muistaa ensimmäisellä kerralla etsineensä kallioylängön huippua pitkään. –Kun ei ole ohjeita, vaatii vähän vaivannäköä lähteä tänne. Olisi tosi hienoa, jos ison saaren korkeimmalle kohdalle olisi hyväkuntoinen luontopolku. Suomen ainoa kiveen uurrettu jatulintarha Villivuorella on suuri merkitys Merimaskun kulttuurihistoriassa. Jääkauden jälkeen se oli paljas ulkoluoto, mutta pronssikaudella 1500-300 eKr. alueella oli jo jonkin verran asutusta, josta kertovat muinaiset hautarauniot, hiidenkiukaat. Wikipedia-verkkopalvelun mukaan pronssikaudella silloisen saaren asukkaat asuivat kiinteissä puusta ja savesta rakennetuissa taloissa, joiden katot oli tehty oljista tai kaisloista. Ihmiset saivat elantonsa kalastamalla, linnustamalla ja pyytämällä hylkeitä. Myös maataloutta harjoitettiin. Wikipedian mukaan noin 11 hehtaarin luonnonsuojelualueella on myös Litorina-kauden aikainen rantamuodostuma ja Suomen ainoa kiveen uurrettu jatulintarha. Etsinnät jatkuvat Unna Äkäslompolo ei ole jatulintarhaa vielä nähnyt, mutta aikoo jatkaa etsintöjä. –On aikamatka menneisyyteen, kun käpöttelee täällä kallioilla katselemassa merkkejä menneisyydestä. Ettei se vaan pääsisi unohtumaan ja hautautumaan metsän kätköihin. 1994 perustettu 11 ha:n luonnonsuojelualue Merimaskussa Historiallisesti ja geologisesti arvokas kallioalue Korkein kohta 59,7 m, laella karua kalliomännikköä ja notkelmissa pieniä soita Vuorella pesii kangaskiuru, joka on Suomessa uhanalainen Koko alue on 103 ha:n kallioylänkö. Ympäröivät metsät mukaan lukien alue on 300 ha, tyypillinen rannikkometsäalue. Asumisen merkkejä pronssikaudelta 1500-300 eaa. Jäänteinä 2 pronssikautista muinaishautaa, Litorina-kauden rantamuodostuma ja Suomen ainoa kiveen uurrettu jatulintarha. (lähde: Wikipedia) "Jos oikein hurahtaa retkeilyyn, eivät Suomesta luontokohteet lopu."