Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Opettajan seikkailukirja innostaa poikia lukemaan – "Dan Brownia pienessä mittakaavassa"

Opettajan työssään maskulainen Janne Mäkitalo on huomannut, että alakoulun viimeisillä luokilla poikien lukeminen vähenee huomattavasti. Tuolloin sivuilta poistuvat kuvat ja kirjat paksunevat. Mäkitalo tahtoi kantaa oman kortensa kekoon ja kirjoitti erityisesti pojille suunnatun kirjan. Vuosi sitten julkaistun Pääkallokiitäjät-sarjan ensimmäinen osa sai nuorten keskuudessa hyvän vastaanoton. Keskiviikkona Suomenlinnassa julkistetaan kirjasarjan toinen osa, Pääkallokiitäjät salaseuran jäljillä (Myllylahti). –Pääkallokiitäjien toisessa osassa tapahtumapaikkana on marraskuinen Suomenlinna. Olen työssäni huomannut yläasteikäisten poikien kiinnostuksen salaseurojen mystiikkaan ja symboleihin. Pääkallokiitäjien toisen osan tarina voisi olla Dan Brownia pienessä mittakaavassa, Mäkitalo kertoo. Tarinan päähenkilöt Timi ja Tero päätyvät Suomenlinnaan luokkaretkelle. Retki ajoittuu itsenäisyyden satavuotisjuhlaan ja kirkon merkkivuoden aikaan, mutta juhlat tai nähtävyydet eivät poikia kiinnosta. Sen sijaan tunneleiden seinillä olevat oudot kuviot herättävät itseään pääkallokiitäjiksi kutsuvien poikien mielenkiinnon. Mäkitalo kertoo kirjan olevan vauhdikas ja toiminnallinen nuortenkirja, johon jännitystä tuo tarinan keskiössä oleva salaseura. Työssään hän on huomannut nuorten lukutaidon huonontuneen. Siksi hän halusi tehdä kirjasta helppolukuisen ja simppelin kertomuksen, joka ei sisällä vaikeita takaumia. –Kirjassa on nuorten käyttämää kieltä, jonka toivon innostavan erityisesti poikia lukemaan. Lukemisen väheneminen on typistänyt nuorten käyttämää kieltä samalla, kun kommunikaatio tapahtuu ”kännykkäkielellä”. Monipuolinen lukeminen kehittää mielikuvitusta ja laajentaa sanavarastoa. Pääkallokiitäjien ensimmäistä osaa lukivat myös Mäkitalon omat oppilaat. Opettajaa tilanne jännitti, mutta palaute oli positiivista. Erityisesti poikia vauhti ja jännitys viehätti. –Ehdottomasti parasta palautetta on kuulla nuorten lukevan kirjoja, Mäkitalo tuumaa. –Ensimmäisen kirjan osalta yllätti, että monet tytötkin pitivät siitä. Tämä kirja on myös tytöille suunnattu. Tyttöhahmoja on kirjan sivurooleissa. Seuraavaksi Mäkitalo syöksyy vielä nuorempien lasten maailmaan. Taskussa on lastenkirjan kustannussopimus kustannusyhtiö Myllylahden kanssa. Kalevala-tarinaa modernisoiva loruseikkailu ilmestyy ensi keväänä.