Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kilpailuvietti ajaa Hermannia crossipyörän selkään

Naantalilainen 12-vuotias Hermanni Koskinen on jo toisen polven motocrossaaja. 4-vuotiaana motocrossin aloittanut Hermanni on ajanut kuluneen kesän MXC/B-luokkaa, jossa hän keräsi tarvittavat sijoitukset luokkanousua varten. –Kuluneen kauden tavoitteena oli olla 5 kärjessä, ja olin toinen, joten hienosti tämä kausi meni. Kisoja oli 8, sanoo Hermanni. Kisoissa on ollut noin 70-90 kuljettajaa ja yhteensä kauden aikana 10-15 -vuotiaita harrastaiai on kisannut noin 150. Hermannin isä Jouni Koskinen paljastaa, että poika kävi kokeilemassa kerran A-luokassa, kun siihen tuli mahdollisuus ja oli lopulta kymmenes. Pahimmat ja samalla parhaimmat kilpakumppanit tulevat Hermannin mielestä omasta seurasta, mikä on merkki taitavasta valmennustyöstä Turun seudulla. Turun Moottorikerhoa edustavaa Hermannia valmentavat raisiolainen Miro Lehto ja merimaskulainen Miska Aaltonen. Hermannin kisakausi jatkuu vielä ensi viikonlopun joukkue-SM-kisoihin, jotka ajetaan yhdellä Hermannin lempiradoista, eli Miehikkälässä. Siellä Hermanni ajaa seuransa ykkösjoukkueessa yhdessä merimaskulaisen Verneri Aaltosen ja Kimi Tammen kanssa. –Tavoitteena on päästä palkintopallille, toteaa Hermanni vankasti. Tulevaisuuden tavoitteiksi Hermanni mainitsee olla aikuisten SM-mitaleilla, kuten hänen valmentajansa ja idolinsa Miro Lehto.