Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Neuromotossa tasapaino paranee tanssipedagogin ohjauksessa

LiiNan eli Liikuntaseura Naantalin Neuromoto-ryhmä on muutaman vuoden ajan kehittänyt sille osallistuvien kehonhallintaa ja tasapainoa. Se alkoi LiiNan ja terveyskeskuksen yhteistyönä ja tarpeesta tukea mm. varhaisvaiheen muisti-, reuma- ja Parkinsonin tautia sairastavia. Ryhmää vetää liikunnanohjaaja ja tanssipedagogi Heidi Suominen , jonka mukaan punaisena lankana on herättää jokaisen sisäinen motivaatio oman toimintakyvyn ylläpitämiseen sekä löytää vahvuutta ja voimaa lämminhenkisestä ryhmästä huonompinakin päivinä. Neuromotoilua on keskiviikkoiltapäivisin Kesti-Maarian liikuntasalissa. Tällä viikolla paikalla oli kuusi osallistujaa. "Kaikki otetaan huomioon" Tuulikki Järvelä käy ryhmässä kolmatta vuotta. –En tahdo pysyä pystyssä. Tasapaino ja liikkuvuus ovat parantuneet, Järvelä kertoo. –Tykkään erittäin paljon tästä ryhmästä. Rauhallista, kaikki otetaan huomioon, on muistisairaita mukana, Järvelä valottaa. Neuromotossa teemat vaihtuvat. Tämän viikon tunnilla käytettiin apuna Gymstickiä, tukevaa ja kevyttä keppiä, jossa on kuminauhat päissä. Alkuun lihaksia heräteltiin lämmittelevin liikkein ja sitten siirryttiin syvien lihasten aktivointiin seistessä keinuttelemalla painoa varpailta kantapäille ja takaisin. –Pitkä askel, ponnistetaan ylös, kuin hiustupsusta jokin vetäisi ylöspäin, opastaa liikunnanohjaaja Suominen. Vähitellen vaihdettiin sellaiseen liikkumiseen, jossa liikkeisiin keskittyen, käveltiin rivissä, korkein ja hitain askelin, viereisten käsistä tukea saaden. Hiki tulee Järvelä oli hikinen tunnin päättyessä, samoin Marjatta Rauli. Rauli käy myös vesijumpassa ja kuntosalilla sekä kävelee. Hänkin katsoo neuromoton parantaneen tasapainoaan. –Meillä on kauhean hyvä henki täällä. Alussa meillä oli paljon enemmän miehiä täällä. Nyt vain yksi, Rauli toteaa. Heidi Suomisen mukaan miehillä on monesti kynnys lähteä ryhmiin. –Monet eivät ole tietoisia tämmöisestä pienestä ryhmästä, Suominen vinkkaa. Hänen mukaansa ryhmä on riittävän pieni siihen, että ohjaajalla riittää aikaa yksilölliseen liikkeiden läpi käymiseen. Hän myös kiittelee joukkoa tosi vahvaksi vertaistukiryhmäksi. Parkinson-diagnoosissa sopeutumista Jarmo Viren on se tämänhetkinen ainoa mies ryhmässä. Tasapaino-ongelmia kertoo hänkin olevan. –Kyllä se hyvin menee tässä naisten seurassakin, hymyilee Viren. Helmikuussa Viren sai Parkinsonin tauti -diagnoosin. –Siihen oli sopeutumista. Siitä ei parane, mutta siihen ei kuole. Viren kiittää Naantalin terveydenhuoltoa. –Heti fysioterapeutti otti yhteyttä ja kartoitti sen hetken tilanteen. On hyvä seurata miten tilanne etenee. –Kävely on hidastunut, mutta kun piiskaa itseään, menee ihan reippaastikin, kertoo mies. Neuromoto-ryhmään osallistumisen Viren katsoo jarruttavan tautinsa etenemistä. –Liikuntakyky pysyy ja tasapaino säilyy.