Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Jyrki Siura: Toisten ihmisten seura pitää pelot kurissa

Raisiolainen Jyrki Siura meni lääkäriin tutkituttamaan vaatimattomalta tuntunutta oiretta. Tuloksia analysoitaessa häneltä diagnosoitiin paksusuolen syöpä. –Ensimmäisestä terveyskeskuskäynnistä ehti kulua vain muutama viikko, kun jo olin Tyksissä leikkauspöydällä. Paksusuolestani poistettiin tiettävästi 30 sentin pala, Siura kertoo. Tähystyksellä suoritetusta operaatiosta on muistona kolme pistettä vatsassa. Siura muistaa olleensa sairaalassa kymmenkunta päivää. Leikkaus sekä toipuminen sujuivat hyvin. Ruokavalion hän sai pitää entisellään ja kehokin toimi pian samaan tapaan kuin aiemmin. Sädehoitoja tai syöpäsoluja vaurioittavia sytostaattilääkkeitä Siuralle ei määrätty. Leikkausoperaatiota merkittävämpänä asiana Jyrki Siura pitää syöpädiagnoosin henkisiä vaikutuksia. Hän kävi viisi vuotta kontrolleissa, joissa varmisteltiin syövän pysyneen poissa. –Totta kai tällaisissa tilanteissa eläminen jännittää ja pelottaa, Siura toteaa. Hän otti tavoitteekseen taistella omaan itseensä käpertymistä vastaan. Liiallisen sairauden murehtimisen hän on kuullut olevan vaarallista. –Tuntemattomassa sotilaassa sanotaan, ettei saa jäädä tuleen makaamaan. Mielestäni sanonta sopii syöpäpotilaidenkin ohjenuoraksi. Siuran sydän on aina sykkinyt järjestötoiminnalle. 50- sekä 60-luvuilla hän toimi Turun yliopiston ylioppilaskunnan luottamustehtävissä. 40 vuotta Siura osallistui kokoomuksen edustajana Raision kunnallispolitiikkaan. Nuoruudessaan sotilaspojan tehtäviä hoitanut Siura on tiiviisti mukana Raision sotaveteraanien toiminnassa ja muutamissa isänmaallispohjaisissa yhdistyksissä. Sairastuminen toipuminen ja tarve miettiä omaan uskoaan saivat hänet hakeutumaan uudenlaisiin kuvioihin. –Lähdin mukaan kirkon toimintoihin ja menin myös seurakuntaan keskustelemaan. Siitä oli paljon hyötyä. Siura kertoo saaneensa seurakunnasta uudenlaista viritystä elämäänsä ja tunteneensa siitä suurta kiitollisuutta. Erityisen koskettaviksi ovat muodostuneet virren 338 sanat - päivä vain ja hetki kerrallansa. Uusien toimien löytämistä edesauttaa internetissä pyörivä Raision seurakunnan ja kaupungin yhteinen vapaaehtoistyön kalenteri. Siihen Jyrki Siura merkitsi halukkuutensa osallistua jumalanpalveluksiin. Kirjauksen huomannut Raision kirkkoherra Pertti Ruotsalo soitti ja pyysi lukemaan pyhän lukukappaleet. –Kutsu tuntui minusta oikein mukavalta, Siura muistaa. Vastaava tehtävä lankesi hänelle itsenäisyyspäivän messuun veteraaniyhdistyksen edustajana. Ihan tuosta vaan luku-urakka ei onnistu, sillä leuat pitää saada liikkeelle. Kuluneena syksynä Siuran kaulalta poistettiin melanooman aiheuttama kyhmy. Melanooma oli tehnyt etäpesäkkeen vasemmanpuoleiseen isoon sylkirauhaseen, joka sekin määrättiin poistettavaksi. Leikkauksissa ja seurantatutkimuksissa Siura kokee olleensa parhaissa mahdollisissa käsissä. Asiantuntemus kuin myös hoitohenkilökunnan kohteliaisuus ja ystävällisyys ovat olleet huippuluokkaa Raision terveyskeskuksessa sekä Tyksin osastoilla. Kirurgien mukaan operaatiot sujuivat hienosti, mutta sylkirauhasen lähdön jälkeen leuka on ollut aamuisin kankea. –Suun ensimmäinen avaaminen heräämisen jälkeen tuntuu. Ehkä minun täytyy ryhtyä valmistautumaan lukutehtäviin samaan tapaan kuin laulajat esityksiinsä, Jyrki Siura pohtii. Usein hän on mukana Raisiomessussa ja sen valmisteluissa. Raisiomessu on kerran kuussa seurakuntasalissa vietettävä jumalanpalvelus. Messuillat koostuvat bändin säestämästä musiikista, opetuspuheenvuoroista, keskusteluista, ehtoollisesta ja yhteisestä iltapalasta. Siuran mielestä sen tärkeyttä ei voi liikaa korostaa, että syöpää sairastava tai sairastanut rohkenisi hakeutua mihin tahansa toimintoon kodin seinien ulkopuolelle. –Kun on tekemistä, sitä välillä unohtaa sairautensa aivan tyystin. Onko sairastuminen syöpään tuntunut menetykseltä, vai onko se antanut jotakin? –Melkein sen voi sanoa antaneen enemmän kuin ottaneen, ennen kaikkea se on tuonut mielenrauhaa, Jyrki Siura vastaa. Suurimpia nautintoja hänelle ovat hyvin nukutut yöt sekä vapaus mittavista vastuista ja velvoitteista. Niiden kanssa hän oli tekemisissä virkaurallaan lähes jatkuvasti. Siura palkattiin 1959 Raision yhteiskouluun tuntiopettajaksi. Kunnanhallitus nimitti hänet Raision lukion rehtorin virkaan 1972. Rehtorin sydän oli kovilla, mikä sai hakeutumaan sairaseläkkeelle 1994. Pari vuotta tämän jälkeen tehty ohitusleikkaus paransi elämänlaatua huomattavasti. Eläkepäiviä viettävä rehtori ei tunne ahdistusta katsellessaan kotipihaltaan näkyvää Raision lukiota - päinvastoin. Hänen mukaansa opinahjon tapahtumia on mukava seurata ja siellä on kiva vierailla pari kertaa vuodessa. Syöpäjärjestöt muistuttavat, että pelko ja ahdistus ovat luonnollisia tunteita, joita syöpään sairastuneet kokevat. Sairastunut miettii alkujärkytyksen keskellä usein: Tapahtuuko tämä todella minulle? Miksi? Paranenko minä? Mitä jos kuolen? Suomessa syövän hoidon tulokset ovat sekä eurooppalaisittain että maailmanlaajuisesti vertailtuna huippuluokkaa. Syöpä pystytään yhä useammin parantamaan tai ainakin sen oireita voidaan hoitaa ja sairauden etenemistä hidastaa. Lähde: www.kaikkisyovasta.fi "………Kun on tekemistä, sitä välillä unohtaa sairautensa aivan tyystin."