Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Rauduisten rengin joulunalusseikkailu

Elettiin sotavuoden 1942 joulunaluspäiviä. Maa oli kevyen lumen peitossa ja vallitsi kohtalainen pakkaskeli. Ulkoiset puitteet olivat talvisen kauniit ja asemasota rauhallista itärintamalla. Maalaiskylä eli elämäänsä omassa rauhassaan. Sodasta huolimatta rauha oli täällä rikkomaton. Tämä jouluinen tarina kertoo Lempisaaren kartanon sivutilan Rauduisten tapahtumista ja tilan Oiva-rengin tekemisistä eräänä joulukuisena iltapäivänä. Hän oli saanut tehtäväkseen huolehtia heinäkuorman hakemisen tilan Kuokkamaan ladolta. Kuljetus tapahtuisi ns. rekikärryillä tilan navetanvinttiin, mikä varmistaisi samalla rehujen riittävyyden joulunpyhinä. Maassa oli vähäinen lumikerros, joka valaisi osaltaan talvipäivän hämäryyttä. Sitä ei kuitenkaan kuljetuksen suhteen ollut haitaksi asti. Oiva lähti matkaan parihevosten vetämällä rekikärryllä, jossa edessä olivat jalakset ja taaempana pyörät. Se oli paras mahdollinen ajopeli kyseiseen keliin. Päästyään Kuokkamaan ladolle kuormanteko sujui ilmeisen hyvin ja paluumatka voi hämärtyvässä joulukuun päivässä alkaa. Sekin sujui hänen oman kertomansa mukaan hyvin. Oiva oli nuori mies ja ajatukset sen mukaisesti hilpeät. Hän ohjasti hevoset silloisen Välipellon kautta johtavaa tietä kohti Riihimäkeä ja kyläkeskusta. Edessään hän näki jo niin rakkaaksi muodostuneen syntymäkotinsa joulukuisessa kaamoksessa. Kohta annettu tehtävä olisi suoritettu. Tultuaan peltoaukealle hän vilkaisi merelle ja havaitsi sen olevan jäässä aina Kirkonsalmelle asti. Oiva ohjasti parihevosten vetämän heinäkuorman pellon ylälaitaa kohti navettaa. Tämä siksi, ettei talon pihalle putoaisi heiniä näin joulunaluspäivinä. Talvipäivän hämäryys alkoi vaihtua pimeydeksi, mutta niin oli matkakin lopuillaan. Jäljellä oli ainoastaan nousu vasikkapihaton ja navetanvintin tasanteille. Päästyään kyseiselle paikalle Oiva poistui kuorman päältä ja ohjasti kävellen kuorman navetan vinttiin. Kello oli ehtinyt jo viiden korviin ja talon karjakko ja apulainen olivat saapuneet työpaikalleen ja valmistautuivat iltalypsyyn. Valaisua pimeään navettaan talvipäivinä tarvittiin ja sen tehtävän hoiti pari kolme myrskylyhtyä, jotka oli ripustettu eri puolille navettaa. Ennen lypsyä oli karjalle pudotettu vintiltä heiniä ja kuivikkeeksi olkia katossa olleen luukun kautta. Kaikki valmistelut oli navetassa suoritettu iltalypsyn suhteen. Työ kahden lypsäjän ja kahdenkymmenen lypsettävän kesken voi alkaa. Oiva oli onnistunut ohjastamaan kuormansa onnellisesti navetan ylisille. Pimeys kyllä esti tarkan näkemisen, mutta tuntien pimeässäkin paikat, jonne hän oli usein kuormansa vienyt, mutta tällä kertaa hän koki yllätyksen, joka olisi saattanut olla kohtalokas? Ruokintaluukku oli jäänyt käyttäjiltä sulkematta. Seuraavat hetket olivat navetassa, myrskylyhtyjen kelmeässä valossa osin traagiset ja äkkiseltään pelottavat. Paikalla olleiden mukaan tilanne oli aluksi sekava, lehmien pelästyessä ja riuhtoessa kahleissaan, kunnes tilanne hieman rauhoittui ja alkoi valjeta. Lehmien ruokintapöydällä seisoi kaksi hevosta osittain rikkoutuneissa valjaissaan. Oiva sentään oli onnistunut säilymään vintin puolella. Pahimman peljästyksen mentyä ohi alettiin tutkia syntyneitä vahinkoja. Oiva jäi vintille eikä pudonnut hevosten mukana. Navetassa olleet karjakko ja apulainen säilyivät vammoitta, tosin pahasti säikähtäneinä. Pudonneet hevoset säästyivät pahemmilta kolhuilta ja aineelliset vahingot jäivät rikki menneisiin valjaisiin ja katkenneisiin aisoihin. Vaikka onni oli matkassa on varmaa että tapaus oli hiljaisessa ja tapahtumaköyhässä maalaiskylässä mieliin jäävä tragedian poikanen, joka kuitenkin päättyi pienin vaurioin. Näin siitä syntyi muistelun kohde, jota kerrottiin ainakin vuosikymmen eteenpäin. Äitiini se oli paikalla olleena jättänyt pysyvän muiston jota hän muisteli usein myöhemminkin. Eräs jouluun liittyvä muisto tämäkin.