Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Puheenvuoro: Sotaveteraaneille kerätyt varat käytetty heidän tukeensa

Viikonloppuna kerätään varoja S-markettien edessä sotaveteraanien ja heidän leskiensä tukeen. Vielä muutama vuosi tukea tarvitaan, sillä kunnat valtion tuella ja Kela eivät kaikkiin kuntoutuksen ja kotona asumisen tarpeisiin voi riittävästi varoja käyttää. Yhdistyksemme ohjaa varoja esimerkiksi jalkahoitoihin, hierontaan, apuvälineisiin enintään 140 euroa vuodessa henkilöä kohti. Silmälasien ja kuulokojeiden hankintaan sekä pikku remontteihin voidaan hakea tukea piiriltä ja liitolta. Kaikkiin keräyksiin on poliisin lupa, ja jokaisen keräyksen tuotosta ja käytöstä on tehtävä luvan myöntäjälle tilitys. Toimiessani yhdeksän vuotta yhdistyksemme taloudenhoitajana yhtäkään omien tai piirin luvilla kerättyä euroa ei ole käytetty muualle kuin sotaveteraanien ja heidän leskiensä tukeen. Keräysten tuottojen lisäksi kuntien, seurakuntien ja yksityisten antama lahjoituseuro on käytetty kotiavustajatoiminnan ja kotona asumisen tukemiseen. Kaikki hallintokulut tänä aikana on maksettu vajaat kaksi vuosikymmentä sitten saadun testamenttilahjoituksen varoista. Viime vuonna summa oli 612 euroa, ja siitä puolet oli vuosikokouksen ilmoitus- ja kahvikuluja. Yhdistyksemme toimihenkilöt ja muut tukijat tekevät työtään korvauksetta ja tuntejaan laskematta. Yleisönosastoissa ja keskustelupalstoissa esitetään jatkuvasti perättömiä kommentteja veteraaniyhdistysten varoista. Keskustelua ei todellakaan todella merkittävien kiinteistösijoitusten realisoinnista voida käydä, koska sellaisia sijoituksia ei kerta kaikkiaan ole olemassa. Raimo Sailas tutki pari vuotta sitten Sotaveteraanien varat ja totesi niitä olevan noin 50 euroa jäsentä kohti. Mitään kiinteistösijoituksia hän ei myöskään todennut olevan. Tänä päivänä varoja Sotaveteraaniliitolla on noin 24 euroa veteraania kohden. Toivon, että mediassa levitettävistä perättömistä huhuista huolimatta kaikki sotaveteraanien ja heidän leskiensä eteen toimivat sekä keräyksiin osallistuvat jaksavat vielä muutaman vuoden. Toivotan kaikille Rauhaisaa Joulua ja menestystä.