Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pääkirjoitus: Hyötyliikuntaa tarjolla kaupungin metsissä

Raision kaupunki harventaa metsiänsä ja saa rahaa tukeista, kuitupuusta ja polttopuusta. Oksia ja ohuita rankoja haketetaan polttoaineeksi. Se on nykyaikaista metsänhoitoa, ja sitä Suomessa on toteutettu koko itsenäisyyden aika. Sillä tavalla on Suomeen luotu vaurautta ja saastutettu vesistöjä. Jälkimmäistä on onneksi opittu vähentämään, mutta vaurautta metsällä ja puilla yhä Suomelle luodaan. aidot, monipuoliset, rikkaat ja elämän moninaisuutta kuhisevat metsät on Suomesta sillä vaurauden metsästyksellä saatu muutetuiksi nuorten, alle 100-vuotiaiden puiden pelloiksi. Lahopuita ei synny, ötökät vähenevät ja niin myös muu lajisto. Se on valitettava tosiasia, mutta kuinkahan moni todella toivoo, että vaurautta olisi Suomenmaahan vihreästä kullasta vähemmän kehitetty? Elintasolle kun harva sanoo Ei. Erään sortin vaurautta on sekin, että kaupunkilaiset saavat kaupungin metsistä hakkuiden jälkeen käydä hakemassa sitä kaadettua puuainesta, jota ei ole myyty. Takkoihin ja uuneihin voi sitä ylijäämää hakea tai vaikka ovenkahvoiksi, mutta tästä ei ole kaupunkilaisilla ole laajemmin tietoa ollut. Kaupunkilainen tokko saa yli jääneen puuaineksen haalimisesta merkittävää taloudellista säästöä. Rikkautta tosin on jo se, kun luonnon raikkaassa ilmassa pulkkaansa täytettä löytää ja kasaa. Hyötyliikunta tuulettaa keuhkoja, vahvistaa sydäntä ja pitää mielen iloisena.