Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

SB Naantalin C2 pojat kotivoitolla edelleen kiinni SM-sarjan playoff-peleissä

Kauden viimeisessä runkosarjan kotiottelussa naantalilaiset saivat vastaansa sunnuntai-illan (4.3.18) jännitysnäytelmään Westend Indiansin Espoosta. Salibandyottelu oli alusta asti vauhdikasta, kun Indians karvasi korkealta ja käänsi peliä nopeasti. Aiemmin naantalilaisten vaikeutena on ollut päästä pois paineen alta ja toisaalta oman pään merkkauspeli ei aina ole toiminut. Tähän peliin asiat oli saatu korjattua ja ensimmäisen erän lukemiksi tuli 1-1. Indiansin pelitapa oli fyysisesti kuluttava. Kun naantalilaiset saivat pidettyä pelinsä kasassa, alkoi väsymys toisen erän lopulla näkyä Indiansin pelissä. Toiselle erätauolle mentiin Naantalin johdossa 3-2. Viimeisessä erässä peli alkoi aukeamaan paremmin ja Naantali karkasi 6-3 johtoon. Indians tiesi tilanteen, Naantalin voittaessa yli kahden maalin erolla nousisi se Indiansin ohi ja kiinni karsintapaikkaan. Inkkarit ottivatkin rohkeasti maalivahdin hyvissä ajoin pois, ja vielä kun Naantali otti jäähyn, niin heimo pääsi vyörymään kuudella neljää vastaan. Ylivoima ei kuitenkaan tuottanut tulosta, mutta antoi uskoa naantalilaisille ja loppulukemat kirjattiin SB Naantalille 9-3. Runkosarjaa Naantalin pojilla on jäljellä kahden pelin verran, jotka pelataan 10. ja 11.3 Oulussa. Vastaan asettuvat sarjataulukon sijoilla 2 ja 3 olevat Oulun joukkueet, voittamalla molemmat pelit on paikka playoff-karsintaan varma, muut vaihtoehdot vaativat muiden paikasta pelaavien epäonnistumisia.